Vaurastuakseen pitää ensin kituuttaa

Peruskoulussa pitäisi opettaa yksityistaloutta. Jonkun pitäisi kertoa, miten lasketaan oman kukkaron budjetti.

Asiassa pitäisi lähteä niin perustavalta tasolta, että esimerkiksi ysiluokkalaisille tehtäisiin taulukko, johon heidän pitäisi kirjoittaa ylös kaikki tulonsa ja menonsa. Ja seurata niitä säännöllisesti.

Lukukauden päätteeksi jokainen joutuisi pohtimaan, miltä taulukko näyttää.

Mitä se kertoo minun kulutuksestani? Olenko tehnyt kulutustottumuksiini jo muutoksia, joilla on vaikutusta? Onko jotain jäänyt säästöön? Mihin tarkoitukseen haluan säästää?

Tällä hetkellä ajatellaan, että on kodin vastuulla opettaa nuorille säästäväisyyttä ja kuluttamisen taitoja. Mutta miten

asia voidaan jättää vain kotitalouksien vastuulle, kun merkittävä joukko aikuisväestöstä ei selvästi itsekään tiedä,

paljonko rahaa heidän kukkaronsa – tai paremminkin sanottuna korttinsa kautta maailmalle valuu?

Muutettuaan kotoa pois nuori joutuu ristiriitaiseen maailmaan. Pitäisi opiskella

hyvä ammatti mahdollisimman nopeasti. Samaan aikaan oma eläminen on rahoitettava.

Houkutuksia tulvii vastaan ovista ja ikkunoista. Kukapa ei haluaisi sisustaa omaa kotiaan viihtyisäksi? Ystäviä tavataan ulkona. Samalla tulee syötyä, juotua ja juhlittua.

Taustalla ruksuttavat kulut omasta kodista, vakuutuksista, liikkumisesta ja puhelimesta.

Opiskeluaikoja on rajoitettu, joten täysipäiväinen työnteko kostautuu. Jos nuori on täysin omillaan, jotain työtä olisi pakko tehdä. Kulutusluottoja ei enää saa entiseen tahtiin, mutta velkaantuminen uhkaa edelleen monia.

Jos yhteiskunnassa aikoo pärjätä omillaan, jossain vaiheessa on pakko tunnustaa: Kaikkea en voi saada. Ainakaan heti.

Oman talouden perusta on odottamisen taito. Kun heti saavutettavasta mielihyvästä pystyy luopumaan, voi tavoitella pidempiaikaisia haaveita.

Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, vaurastuminen vaatii kituuttamista.

Harva meistä perii tai voittaa lotossa niin paljon rahaa, että voi elää läpi elämänsä vailla taloudellisia murheita.

Moni ajattelee, että työtä tekemällä ei voi rikastua. Se on harhaluulo. Kyllä voi.

Työn tekeminen on perusta, jolla omalle taloudelle luodaan säännölliset tulot. Jos edes pienen osan tuloista voi siirtää syrjään, pikku hiljaa syntyy säästöjä.

Säästöt voi käyttää joko etelänmatkaan tai sijoittaa tuottamaan taloudellista turvaa tulevaisuudessa. Paras tapa vaurastua on saada korko tuottamaan korkoa.

Rahasta puhuminen on tabu. Varsinkin, jos sitä jollain on.

On hyväksyttävää valitella, kuinka palkkapäivää lähestyessä tili näyttää tyhjältä. Vaikka kukaan ei halua leimautua sosiaalitapaukseksi, köyhäily on suosittua. Siitä voi tehdä elämäntavan, josta saa yleistä hyväksyntää.

Rahan ansaitsemisesta sen sijaan vaietaan. Jos joku vaurastuu, hänet leimataan riistokapitalistiksi ja ulkoistetaan porukasta. On helpompaa olla kateellinen selän takana kuin kysyä avoimesti kaverilta, että miten ihmeessä onnistuit siinä?

Jos aikoo vaurastua – joutuu kohtaamaan riskit. Tuottoa saa vain, jos varautuu kokemaan tappiota. Sääli, että tappioita syntyy myös sosiaalisessa lähipiirissä.

stina.haaso@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF