Maito kallistuu kaupoissaheti helmikuun alussa
Valion aikeet tukkuhintojen 30 prosentin kertakorotuksesta ovat niin suuria, että ne tulevat ilman muuta näkymään kuluttajien maksamissa hyllyhinnoissa välittömästi helmikuun alussa, toteaa päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja Ilkka Alarotu SOK:sta.
Alarodun mukaan on vielä ennenaikaista arvioida, miten paljon kuluttajahinnat nousevat. Hän kuuli Valion ratkaisusta keskiviikkona illalla eikä asiasta ole ehditty vielä keskustella talon sisällä.
Korotuksen suuruutta on vaikea arvioida myös siksi, että perusmaitojen hinnat vaihtelevat alueittain merkittävästi kilpailutilanteen takia ja kilpailutilanne määrää myös mahdolliset hintojen nostot, Alarotu sanoo.
Alarodun mukaan alkuvuoden tukkuhinnoista sovitaan tavallisesti vuodenvaihteessa. Kilpailuviraston ratkaisun takia asiaa siirrettiin helmikuun alkuun. Siinä mielessä Valion päätöksiä osattiin odottaa, mutta sisällöstä ei ollut tietoa.
Ruokakesko pitää 30 prosentin korotusta maidon hintaan suurena. Ruokakeskon tuotelinjajohtajan Harri Turusen mukaan tällainen korotus näkyy yleensä myös vähittäishinnoissa.
Perusmaitojen hinnat voivat vaihdella suuresti alueittain ja paikkakunnittain kilpailutilanteen mukaan. Kauppiaiden harkinnassa on pitkälti se, mitä maitolitra kaupassa ensi kuussa maksaa, Turunen sanoo.
Kilpailuviraston ylijohtaja Timo Mattila ei ota kantaa siihen, ovatko Valion aikeet tukkuhintojen korottamisesta oikeansuuntaisia ja -kokoisia.
Mattilan mukaan virasto puuttui siihen, että Valion todettiin myyneen maitoa alle tuotantokustannusten ja pyrkivän sitä kautta poistamaan kilpailijat markkinoilta. Iso toimija pystyy polkemaan hintoja jonkun aikaa, mutta pienten meijerien rahkeet eivät sitä kestä.
Periaatteessa Valiolla on kaksi vaihtoehtoa: joko nostaa tukkuhintaansa tai alentaa tuottajahintojaan. Kilpailuvirasto ei ota kantaa siihen, miten yhtiön pitäisi toimia, Mattila sanoo.
Virasto tulee seuraamaan, miten markkinat kehittyvät. ”Odotamme Valiolta tarkkoja tietoja, miten perusmaitojen tuotantokulut ja tukkuhinnat muuttuvat.”
Mattila arvelee, että tukkuhinnan nosto vaikuttaa hyllyhintoihin, mutta on kaupan asia päättää, miten mahdolliset korotukset viedään läpi. Lisäksi muut toimijat voivat hakea lisää markkinaosuutta, mikä voi hillitä korotuksia.
Kilpailuvirasto kertoi joulun alla pyytäneensä markkinaoikeutta määräämään Valiolle 70 miljoonan euron sakon määräävän markkina-aseman väärinkäyttämisestä. 158-sivuinen päätös yritetään saada ulos ensi viikolla.
Valio vastasi keskiviikkona, jolloin se kertoi nostavansa perusmaitojen tukkuhintaa 30 prosenttia helmikuun alussa. Korotusta perustellaan Kilpailuviraston vaatimuksella.
Kuluttajien maksamat hinnat perusmaidoista ja juustoista ovat nousseet lähes tasatahtia vuodesta 2005.
Viime vuosikymmenen lopulla maito kallistui pikkuisen nopeammin ja tällä vuosikymmenellä juustoissa on ollut pikkuisen enemmän nousua, toteaa aktuaari Juhani Pekkarinen Tilastokeskuksesta.
Vuoden 2010 jälkeen maidon kuluttajahinta on noussut 7,7 ja muiden maitotuotteiden, kuten juustojen, 9,3 prosenttia.
Valiota syytetään siitä, että se on polkenut perusmaitojen hintoja ja rahoittanut sen muilla maitotuotteilla. Kuluttajille saakka se ei ole kuitenkaan välittynyt.
Pekkarisen mukaan maito tuskin on tukkuhintojen korotuksen jälkeenkään ennätyshinnoissa. Kuluttajat maksoivat vuosina 2008 ja 2009 maidosta vielä enemmän.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
