KALAJUTTU Voissa paistetut muikut, osa 1
”Tyyntä kuin piimälasissa soutaisi”, sanon Liinalle. Liina nyökkää. Hän on valmis vesille, vaikkei ole veneellä aikaisemmin soutanutkaan. Takana on puolen vuoden kuivaharjoittelu kuntosalilla alataljassa.
Ostin tänään muikkuverkot. En ole koskaan kalastanut verkoilla, mutta olen kirjoittanut aiheesta kalastajien keskustelupalstalla. Nimimerkki muikkumies-97 neuvoi kysymään paikallisilta kalastajilta kalapaikoista. Naapurimökin Pentti on pitänyt katiskaa vuosia saman kiven vieressä. Muikkuja ei ole tullut, mutta ahvenia kyllä.
”Muikkuja tulee tuolta”, Pentti sanoi ja osoitteli kirkonkylälle päin. Sain Pentiltä vielä kaksi verkkoa lainaan. Ne olivat yhä kaupan paketissa.
Liina kiskoo venettä pitkin tyyntä järven pintaa. Ohjaan melalla. Pysähdymme järven keskikohdalle. Mittasin syvyyden Pentin kanssa kaikuluotaimella jo alkukesällä. Pentti sai luotaimen halvalla, vaikka se oli testivoittajamalli. Verkkoankkuri molskahtaa veteen ja saa järven pintaan eloa. Säikähtynyt salakka hyppää ilmaan. Se tuntee kalamiehen sisälläni, pakenee saalistajaa.
Kiinnitän ankkuriin lippupoijun. Laitan siihen verkon kuten oli keskustelupalstan havainnekuvassa. En muista yksityiskohtia. Tarkistan kuvan puhelimella. Kolmegee ei toimi. Liina heittää airolla vettä päälleni. Puhelin kastuu.
”Laita se verkko veteen”, Liina sanoo.
”Souda käteni suuntaan”, sanon Liinalle ja viittilöin kirkonkylälle päin. Vene kiemurtelee kuin sisilisko rantakivellä.
Nimimerkki Viäräleuka neuvoi laskemaan verkon järven pinnan ja pohjan väliin. Toinen pää lähelle pintaa ja toinen syvemmälle säätökohoilla. Ostin kohotkin tänään. Ensimmäiseen laitan metrin narun ja seuraaviin pitemmän ja pitemmän narun. Verkko katoaa nopeasti tummaan veteen.
”Helppoa kuin heinänteko”, sanon vaikken ole heinää koskaan tehnytkään. Mökillä on työnnettävä ruohonleikkuri.
”Voin lähteä aamullakin, jos lämmität saunan ja kannat vedet”, Liina sanoo.
”Hyvä, lasketaan vielä Pentin verkot”, minä sanon. Kalan liikkeet tunnistaa luonnonmerkeistä. Saaressa on verkkovaja. Läheltä täytyy siis saada kalaa. Ei kalattomaan järveen olisi vajaa tehty.
Liina soutaa rantaan. Lyön pohjaan kepin ja kiinnitän verkon siihen. Toinen verkko tulee jatkoksi, päähän hilseshampoopurkki ja toiseen päähän hoitoainepurkki. Muita ei ollut. Liina on alkanut pestä hiuksiaan koivunlehtivedellä. Minäkään en saa kemikaalisekoituksia enää käyttää.
Liina soutaa selälle ja minä nostelen verkot veteen. Rannassa on matalaa, verkon ylänaru jää pinnalle. Narulla on muistaakseni joku naisen nimi. Tarkistan Wikipediasta. Luuri on vielä kostea.
”Ota profiilikuva minusta ja paulasta”, sanon Liinalle. Kurotan puhelinta Liinalle, se lipeää kädestäni laidan yli veteen.
”Se oli vanha malli”, sanon Liinalle. Hän alkaa soutaa kohti mökkiä. Minä ohjaan melalla perästä.
Laitan saunaan puita ja keitän teetä. Avaan läppärin mökin kuistilla. Tarkistan, onko kukaan kommentoinut iskukoukkukeskustelua, jonka aloitin. Viestejä on kuusi.
”Vastaan nopeasti, tulen sitten saunaan”, sanoin Liinalle. Liina kantaa vettä saunaan.
”Unohditko jotakin”, Liina sanoo. ”Ai niin, mitä teetä otat?”
Liina ei vastaa, laitan minttua.
Kun Liina tulee saunasta, tee on jo kylmää. Liina heittää teen kaiteen yli ja menee petiin. Että jaksaa taas aamulla soutaa, minä ajattelen.
Saan kirjoitettua viestit ja menen saunaan. Tuli on saunanpesästä sammunut. (Jatkuu)
TERO SAVOLAINEN
Helsinki
Verkkoankkuri molskahtaa veteen ja saa järven pintaan eloa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
