Maan tapaon rikos
LEHTIKATSAUS
Keskisuomalaisen mukaan Helsingin käräjäoikeuden tuomio osoittaa, että vaalirahoituksessa käytetty ”maan tapa” on vakava rikos.
”Tutkinta Nuorisosäätiön epäselvyyksistä on kestänyt pitkään, mutta perusteellinen tutkinta on ollut ehdottoman tärkeää. Kansalaisten luottamus vaalirahoitukseen ja puolueiden toimintaan on kokenut kovan kolhaisun säätiön sotkujen vuoksi.
Nuorisosäätiön ympärille kehkeytynyttä vaalirahoitusmenettelyä seliteltiin ja perusteltiin maan tavalla. Arvostelun herättyä epäilyttävät vaalituet ja taulukaupat pyrittiin kuittaamaan sillä, että näin on aina ennenkin tehty.
Nyt ei enää tehdä. Myös muut rahanjakajat ja säätiöt – kuten sosiaalidemokraatteja lähellä oleva Urheiluopistosäätiö – on nyt aiheellisesti nostettu luupin alle.
Helsingin käräjäoikeuden tuomiot tekevät nyt selväksi, että ”maan tapa” ei ole mikään käytöskukkanen vaan kyse on vakavasta rikoksesta.”
Kilpailuun osallistuvien pitää Aamulehden mielestä noudattaa samoja sääntöjä.
”Viron korkein oikeus on omalta osaltaan vahvistanut tämän periaatteen, kun se otti kantaa Virosta Suomeen lähetettyjen työntekijäin palkkaukseen. Päätöksen mukaan siinä pitää noudattaa suomalaisia työehtosopimuksia.
Viron korkeimman oikeuden päätös ei ole periaatteellinen muutos, sillä Euroopan unionin komennustyödirektiivi on jo yli kymmenen vuotta sisältänyt samanlaisen määräyksen. Sitä ei vain ole aina noudatettu.
Virosta lähetettyjen työntekijöiden alipalkkaus on antanut heidän työnantajilleen erityisedun, jota vastaan suomalaisia työehtoja noudattavien yritysten on ollut vaikea kilpailla.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
