Kunnianosoitus juustomuoteille
Pentti ja Anne Siivonen ovat keränneet merkittävän talonpoikaisesinekokoelman Mattilan tilalleen Tammiston kylään Uudenkaupungin Kalantiin.
Yli 7 000 esineen kokoelmassa on yli 450 juustomuottia aina 1700-luvulta alkaen. Näistä noin sata on valittu Matti Jussilan ja Wenzel Hagelstamin kirjoittamaan ja Katri Hagelstamin kuvittamaan kirjaan Juusto muotissa.
Kirja on kunnianosoitus Siivosten lähemmäs neljä vuosikymmentä jatkuneelle talonpoikaisesineistön keruulle ja menneiden vuosisatojen maitotaloudelle.
Juustomuotit eli juustokehät kuten niitä myös kutsutaan ovat olleet tärkeitä kotoisen maidonjalostuksen käyttöesineitä. Osa maidosta valmistettiin juustoiksi kesällä, kun maitoa oli saatavilla. Juustot suolattiin ja kuivattiin ja niitä säilytettiin tärkeisiin työn juhliin ja myytäväksikin.
Siivosten kokoelmassa on sekä yhdestä puusta koverrettuja että useista osista liitoksin koottuja juustokehiä. Tavallisesti kehät ovat neliömäisiä, mutta tunnetaan myös suorakaiteen muotoisia, kimpitekniikalla koottuja kulmikkaita ja jopa pyöreitä muotteja.
Tekijöiden sommittelutaidot ilmenevät muottien ja paininlautojen kuvioinneissa. Useissa kokoelman muoteista on kuviona hannunvaakuna, mutta koristeena on käytetty myös monenlaisia viivoituksia, neliöitä, ruusukkeita, tähtiä ja ympyröitä. Joistakin muoteista kuvioituu juuston pintaan nimikirjaimia ja vuosilukuja.
Kirjan viimeinen kuva esittelee muotin, josta juustoon on piirtynyt humoristisesti toteamus ”tämä on ny juusto”.
Useimmat Siivosten kokoelman juustomuotit ovat lounaisesta Suomesta. Monesta muotista tiedetään valmistumisaika ja talo, jossa muotti on ollut käytössä.
Kirjassa esiteltyinä juustomuotit kohoavat suorastaan uudelle tasolle, kuvien parissa voi melkein mietiskellä.
Eikä kirjassa ole unohdettu muottien käyttöäkään, sillä muutaman valikoidun kotijuusto-ohjeen avulla itse kukin voi kokeilla, miltä perinteinen maalaisjuusto maistuu.
MAIKKI KULMALA
Matti Jussila, Katja Hagelstam, Wenzel Hagelstam: Juusto muotissa. Pentti ja Anne Siivosen juustomuottikokoelma. 160 sivua. Maahenki.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
