Koskenkorvan tehtaan tulevaisuus vaikuttaa koko Etelä-Pohjanmaahan
Vuonna 2014 Altian Koskenkorvan tehdas tuo maakuntaan noin 41 miljoonaa euroa. Viidennes kaikesta kotimaisesta ohrasta päätyy Koskenkorvalle.
Altia vakuutti perjantaina julkistamassa tiedotteessa haluavansa edelleen ostaa ennen kaikkea kotimaista ohraa. Kuva: Timo AaltoILMAJOKI (MT) Altian Koskenkorvan tehtaan talous- ja työllisyysvaikutukset ovat merkittäviä koko Etelä-Pohjanmaan maakunnalle.
Tänä vuonna tehdas tuo Etelä-Pohjanmaalle noin 41 miljoonaa euroa, joka vastaa vajaata prosenttiyksikköä koko maakunnan bruttokansantuotteesta. Koskenkorvan tehdas työllistää 230 henkeä.
Luvut ilmenevät Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin toteuttamassa tuoreessa tutkimuksessa.
Tutkimuksessa kartoitettiin, mitä vaikutuksia tehtaan toiminnan pysymisellä nykytasolla, lisäinvestoinneilla tai tehtaan lakkauttamisella olisi maakunnalle.
”Jos toiminta pysyy nykytasolla, siitä hyötyy välillisesti koko maakunta. 50 miljoonan euron suuruinen lisäinvestointi tehtaaseen nostaisi Etelä-Pohjanmaan taloutta arviolta 150 miljoonalla eurolla ja tuottaisi satoja uusia työpaikkoja eri toimialoille vuoteen 2020 mennessä”, valaisee projektisuunnittelija, tutkija Susanna Määttä .
Tehtaan lakkauttaminen rokottaisi maakuntaa karvaasti.
”Kaikki alat kärsisivät, mutta erityisen raskas isku koettaisiin majoitus- ja ravitsemusalalla”, Määttä toteaa.
Eduskunta antoi hallitukselle kesäkuussa valtuudet valtionyhtiö Altian myymiseen.
Noin viidennes kaikesta kotimaisesta ohrasta käytetään Altian Koskenkorvan tehtaan prosesseissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
