MTK: Tupon 20 euroakuuluu myös viljelijöille
Tuottajajärjestö MTK ja sen ruotsinkielinen sisarjärjestö SLC kirjelmöivät perjantaina maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle (kok.) ja vaativat, että osana työllisyys- ja kasvusopimusta myös maatalous tarvitsee osansa sopimuskorotuksesta.
Järjestöt odottavat kansalaisten tasa-arvoista kohtelua 20 euron kuukausikohtaisen erän palkantarkastuksesta, josta alkutuotannon osuus vuodelle 2014 on 20 miljoonaa euroa.
Korotus voidaan kanavoida energiaverojen palautusjärjestelmän kautta.
Sen kautta maksettavat varat kohdistuvat hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti aktiivisille ja tuotantoonsa investoineille tiloille, joihin energiaverotuksen kasvava rasitus iskee voimakkaimmin, kirjelmässä muistutetaan.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
