Orpo: Suomen lisättävä aseapua Ukrainaan ‒ ”Länsi ei saa hyytyä auttamisessa, vaan on painettava kaasua”
Sodan edetessä Ukrainan tarve lännen aseistukselle kasvaa. Orpon mukaan Suomi tulee vastaamaan tähän tarpeeseen.
Petteri Orpo (kok.) näkee, että omasta maanpuolustuksesta huolen pitäminen on Suomen tärkein tehtävä Natossakin. Sitä myös puolustuliitto haluaa Suomelta. Kuva: Rami MarjamäkiKokoomuksen sekä puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan Suomen antama aseapu Ukrainalle on kasvanut ja tulee kasvamaan jatkossakin.
Suomi teki edellisviikolla päätöksen uusimmasta aseavusta Ukrainalle. Kyseessä oli jo seitsemäs tukipaketti.
”Paketti paketilta Suomen asemateriaalinen apu on ollut kovempaa.”
Sodan edetessä Ukraina tarvitsee enemmän sotatarvikkeita ja Suomi aikoo näillä näkymin niitä myös antaa.
”Suomi tulee jatkossa antamaan entistä enemmän aseapua, koska sota vaatii sen. Länsi ei saa hyytyä auttamisessa, vaan päinvastoin kaasua on painettava. Paljon enemmän voimakkaampia ja kauskantoisempia aseita Ukrainalle ”
Vaikka tukipaketit ovat jykevöityneet, Viro on edelleenkin auttanut Ukrainaa huomattavasti enemmän. Orpo myöntää, että Suomikin olisi pystynyt antamaan enemmän. Hän on kuitenkin tyytyväinen siihen, mitä Suomi on tehnyt ja pitää suurempien tukipakettien suuntaa oikeana.
Länsimaiden aseellinen avunanto on tähän mennessä ollut elinehto Ukrainan puolustukselle. Entä, jos Ukraina näyttää aseavusta huolimatta häviävän sodan?
”Tilannetta ei saa kerta kaikkiaan päästää siihen. Jos pelkkä aseellinen apu ei riitä, Naton ja koko lännen on mietittävä, mitä tehdään. Ei voida vain katsoa vierestä, miten kokonainen vapaa itsenäinen kansa jyrätään täysin brutaalilla hyökkäyssodalla”, Orpo sanoo.
Mustan meren viljasaarto ja Venäjän aiheuttama keinotekoinen nälänhätä vaativat ratkaisua. Orpo oli jo valmis ehdottamaan lännen sotilaallista avunantoa mustallamerellä, mutta nyt hän uskoo toistaiseksi diplomatian tiehen.
Tilanne on viime päivinä parantunut Turkin, Venäjän ja Ukrainan yhteisten neuvottelujen edetessä. Turkin mukaan Venäjä ja Ukraina ovat päässeet sopuun viljareittien turvaamisesta.
”Neuvottelutie ja Tonavan reitin avaaminen ovat nyt tärkeitä.Täytyy toivoa, että venäjä on sitoutunut siihen, mitä Istanbulissa sovittiin.”
Puheenjohtaja on hyvin tyytyväinen Suomen hakeutumisesta sotilasliittoon. Kokoomuksen pitkäaikainen haave Nato-jäsenyydestä toteutunee tulevaisuudessa, mikäli uusia yllätyksiä ei ole tulossa.
Orpon mukaan Suomen tärkein tehtävä tulee Naton jäsenenä edelleenkin olemaan omasta maanpuolustuksesta huolehtiminen. Sitä myös puolustusliitto haluaa Suomelta.
”1300 kilometriä Naton rajaa Venäjän kanssa. Sen puolustaminen on meidän ylivoimaisesti tärkein tehtävä. Sen myötä meillä on iso rooli koko Skandinavian ja Itämeren alueen puolustuksessa.”
Orpo ei halua lähteä arvioimaan, tulisiko Suomesta Tanskan kaltainen kokoaan suurempi aktiivinen toimija Natossa. Vastavuoroisuutta tietysti odotetaan liiton jäseniltä.
”Meidän voimia sidotaan todella paljon itärajan puolustamiseen ja tämä ymmärretään myös Natossa. Jos Nato-mailla on turvallisuustarpeita, ne arvioidaan jokainen kerrallaan. Suomi tulisi olemaan mukana puolustusliiton operaatioissa siinä määrin, mihin rahkeet riittävät”
Lue lisää:
Puolustuskyky perustuu yhä omaan armeijaan – Omaa maanpuolustustahtoa ei voi Natolle ulkoistaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




