Ministeri Leppä puheessaan: “Ilman metsänomistajia suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ei olisi olemassa”
Maa- ja metsätalousministerin tervehdyksessä korostuivat sekä MTK:n ja Suomen yhteinen historia että globaalit näkökulmat.Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä aloitti tervehdyspuheensa MTK:n liittokokouksessa muistuttamalla tuottajajärjestön ja Suomen yhteisestä, satavuotisesta taipaleesta.
"Suomen ja MTK:n matka halki vuosien on sujunut rinta rinnan. Itsenäistä hyvinvointivaltiota rakentaen."
Leppä toi esiin myös viimeaikaisen selvityksen ruoka-alan työllistävästä vaikutuksesta, jonka Luonnonvarakeskus arvioi 13 prosentin suuruiseksi.
"Se on edelleen merkittävä määrä ja merkitykseltään yhteiskunnalle ja yhteiskuntarauhalle osuuttaan paljon suurempi", Leppä huomautti.
Puheessaan Leppä huomioi myös metsätalouden valtavan merkityksen itsenäisen Suomen historiassa. Hän toi esiin, kuinka metsätalous tuottaa viidenneksen Suomen vientituloista.
"Ilman metsänomistajia ja heidän panostustaan aktiiviseen metsänhoitoon suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ei olisi olemassa", hän painotti
Leppä korosti myös ruokatalouden maailmanlaajuista merkitystä, jossa suomalaisilla tuottajilla on oma, tärkeä roolinsa.
"Meillä on mahdollisuus ja myös velvollisuus kantaa vastuumme maailman ruokahuollosta."
Samoin biotalouden merkitys on entisestä suurempi tulevina vuosina, kun, Lepän sanoin, fossiilikauden aika on auttamattomasti ohi.
Metsänhoidon ja metsätalouden globaalia vaikutusta Leppä piti selkeänä. Suomen metsissä kasvavat puut ovat nimittäin yhä tärkeämmässä roolissa taistelussa ympäristömme puolesta.
"Tarvitsemme aktiivista metsänomistajuutta myös taistelussa ilmastonmuutosta vastaan", hän huomautti.
Menneiden vuosien neuvottelut MTK:n ja valtion välillä jäivät osittain taakse EU-jäsenyyden myötä. Nykyistä yhteistyötä MTK:n kanssa erityisesti Brysselin pöydissä Leppä kiitteli vuolaasti.
"Sekä valtion että MTK:n tavoitteena oli turvata maataloustuotannon harjoittamisen edellytykset EU:n pohjoisimmassa maatalousmaassa. Tämä tavoite on edelleen kirkkaana mielessä maatalouspolitiikan uudistuksissa."
Valtion muuttuneessa roolissa maatalouden tukena Leppä korosti erityisesti vienninedistämistä, josta esimerkkinä hän toi esiin Kiinan-kaupan.
"Tukipolitiikan rinnalle entistä merkittävämpään rooliin ovat nousseet ympäristökysymykset, vastuullisuus ja tietysti markkinoiden oikeudenmukainen toiminta", Leppä listasi viennin ohella.
Puheensa Leppä päätti vilpittömillä kiitoksilla viljelijöille ja metsänomistajille..
"Haluan ulottaa kiitokseni jokaiselle suomalaiselle viljelijälle ja metsänomistajalle. Voin hyvällä omallatunnolla todeta, että maatalousyrittäjät ja metsänomistajat ovat taloutemme keskeinen tukijalka."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

