Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Isäntäpari ja lehmätviihtyvät uudessa navetassa

    Uuden navetan rakentaneet Katri ja Kai Laulumaa Oulaisista uskovat maidontuotantoon. Jatkajakin on tiedossa, sillä karjanpito kiehtoo tilan tytärtä ja sulhasta. Pekka Fali
    Uuden navetan rakentaneet Katri ja Kai Laulumaa Oulaisista uskovat maidontuotantoon. Jatkajakin on tiedossa, sillä karjanpito kiehtoo tilan tytärtä ja sulhasta. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkisto

    OULAINEN (MT)

    Katri ja Kai Laulumaan komea navetta valmistui lähes alkuperäisessä aikataulussa Oulaisten Petäjäkosken kylälle. Lehmät saatiin sisälle vajaa kuukausi sitten, ja lopputarkastukset on tehty.

    Isäntäpari ja myös lehmät ovat silminnähden tyytyväisiä runsaalle 50 lehmälle rakennettuun pihattoon. Lypsylehmiä on nyt 39. Helmi–maaliskuuhun mennessä navetan pitäisi olla täynnä, Laulumaat kertovat.

    Laulumaiden navetta oli ensimmäinen MTK:n tyyppinavettahankkeen rakennuskohde. Hankkeen etenemistä on seurattu keväästä saakka, kun navetan paikalla oli vielä puolimetrinen hanki.

    Navetan rakentaminen oli työlästä ja isäntäparin takki näyttää sivusta katsoen aika tyhjältä, mutta navetta on pystyssä viimeistä listaa myöten. Voimia saa siitä, että alku on sujunut hyvin.

    Laulumaat pelkäsivät tuotoksen laskevan muutossa uuteen navettaan, sillä lehmien piti totutella tyystin toisenlaiseen paikkaan kuin ennen.

    Parsinavetasta siirryttiin pihattoon ja vapaaseen liikkumiseen. Rehu annostellaan apevaunulla ja väkirehukioskeilla. Lypsy siirtyi asemalle.

    Tilan keskituotos oli 10 000 litran vaiheilla. Maitomäärä laski yllättävän vähän ja on alkanut palautua. Muutama lehmä lypsää jo enemmän kuin ennen, isäntä myhäilee tyytyväisenä.

    Jalat pidetään maassa.

    Tavoite on, että maitotuotos on palannut 10 000 litraan kolmessa vuodessa. Jos se toteutuu, hankkeeseen voi olla tyytyväinen, isäntä toteaa.

    Jonkinlainen notkahdus maitomääriin tulee keväällä, kun ensikoita tulee tuotantoon.

    Tuotoksen nostaminen on pienten asioiden parantamista, eikä pikaista tuotoksen kasvua havitella, Laulumaat pohtivat.

    Navetan kustannusarvio ylittyi 15 prosenttia. Kuluja kertyi kaikkiaan 679 000 euroa, 12 811 euroa lehmäpaikkaa kohti.

    Laulumaiden mukaan yksittäistä syytä kustannusten ylitykseen ei ole, vaan kyse on useista 2 000–3 000 euron laskuista.

    Isäntä arvelee, että kustannusarvio saattaisi pitää, jos navetan rakentaisi nyt uudelleen. Osaisi olla tarkempi. Olisikohan virolaisesta kirvesmiesporukasta apua kustannusjahdissa?

    Mitä tekisin toisin?

    Palkkaisin kaksi kirvesmiestä lisää heti alussa, jotta työmaa saataisiin nopeasti liikkeelle, isäntä sanoo.

    Tiukin hetki koettiin elokuun lopussa, kun avajaisiin oli aikaa runsas kuukausi ja alkoi näyttää sitä, ettei valmista saada millään siihen mennessä. Yöunetkin tahtoivat kärsiä stressistä.

    Onneksi työmaalle löydettiin kaksi kirvesmiestä lisää, isäntä sanoo.

    Laulumaat pitävät tärkeänä, että rakentamiselle on takaraja. Heillä se oli avajaiset, jolloin navettaan kävi tutustumassa yli 500 viljelijää.

    Takaraja tarvitaan ja siitä kannattaa pitää kiinni, jotta urakka valmistuu ajallaan.

    Lomalle ei kesällä ehditty, sillä karja piti hoitaa ja nurmet korjata rakentamisen lomassa. Viileän kesän takia saatiin vain kaksi satoa, mutta rehua riittää ja lisäksi sitä on tarjolla runsaasti lähiseudulla, jos tarvetta tulee.

    Siitä pidettiin kuitenkin kiinni, ettei rakennuksilla olla öisin. Kiireisimpäänkin aikaan työt lopetettiin ennen kympin uutisia.

    Parin päivän vapaa otettiin juuri ennen eläinten ottamista sisään uuteen navettaan.

    ”Kalajoelle asti ehdittiin, mutta hiukan sekin tuuletti päätä”, Laulumaat nauravat.

    Isäntä hoiti rakennuttajan työt itse. Urakka oli ehkä isompi kuin etukäteen ajateltiin, hän myöntää. ”Tiesin entuudestaan, ettei tekemättä tule valmista. Siihen oli varauduttu. Onneksi etukäteen ei tiedä, miten isosta työmäärästä on kyse.”

    Sen työmaa kuitenkin opetti, että rakentaminen kannattaa käynnistää ajoissa, jo syksyllä. Vielä talvella ajateltiin, ettei tässä kiirettä ole.

    Kun työt alkoivat huhtikuussa, ei enää juostu tarjousten perässä. Kaikki aika kului työmaalla.

    Lopputulos tyydyttää isäntäparia, mutta parantamistakin löytyy.

    Sairaskarsina voidaan jakaa kahtia, mutta karsinassa on vain yksi juomakuppi. Samoin lypsyaseman säädettävä lattia jäi turhan alas. Korotuspalat aiotaan laittaa pikaisesti, koska muuten asia jää. Siihen totutaan.

    Lietekanava veti aluksi huonosti. Se jouduttiin huuhtelemaan auki, kun lanta tarttui kuivabetoniin. Sekin toimii nyt, kun kuilun reunat ovat lannan peitossa.

    Navetan seinät koottiin itse tehdyistä elementeistä. Asennuksessa oli hiomista, mutta muutoin isäntä on tyytyväinen elementteihin. Samoin nostolenkit puuttuivat ja ne lisättiin omatoimisesti.

    Suurimmat elementit olivat 4,8 metriä pitkiä ja 1,4 metriä korkeita ja painoivat satoja kiloja. Matalan sivun elementit nostettiin metsäkuormaimella, mutta korkealla seinällä tarvittiin autonosturia.

    Elementtien asennus vei viikon ja valmistui sopivasti niin, että katto saatiin päälle juuri ennen kesäsateita.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF