Lukijalta: Moni puhuu pötyä Suomen julkisen sektorin koosta
Yhteiskuntamme suurin ongelma on, miten yksityinen sektori saadaan toimimaan investoivasti, innovoivasti, työllistävästi, tehokkaasti ja yhteistyökykyisesti, kirjoittaa Kari Kannala.
Lainattavia pyörätuoleja sairaalan aulassa. Kuvituskuva. Kuva: Sanne KatainenVääristelevä puhe julkisen sektorin koosta on palannut tämän hallituksen aikana. Vuonna 2014 pääministeri Juha Sipilä (kesk.) väitti julkisen sektorin olevan 58 prosenttia bruttokansantuotteesta (BKT). Tilastokeskuksen pääjohtaja huomautti, että samalla menojen laskutavalla yksityisen sektorin koko on 239 prosenttia.
Valtiovarainministeri Riikka Purra on käyttänyt harhaanjohtavaa julkisten menojen BKT-osuutta toistuvasti perusteluna väitteelleen julkisen sektorin liian suuresta koosta, paisuneesta hyvinvointivaltiosta, kestämättömästä julkisesta taloudesta. Tämä puhe on mennyt laajasti totena.
Vuonna 2014 Julkisen sanan neuvosto antoi langettavan päätöksen Helsingin Uutisille sen kolumnissa esitetystä väitteestä, jonka mukaan julkiset menot ovat pian 60 prosenttia kansantuotteesta. Päätöksen mukaan väite on olennainen asiavirhe, koska se oli harhaanjohtava suhteessa kansantalouden käsitteisiin.
Yhteiskuntamme suurin ongelma on, miten yksityinen sektori saadaan toimimaan investoivasti, innovoivasti, työllistävästi, tehokkaasti ja yhteistyökykyisesti.
Suhdeluku antaa virheellisen mielikuvan siitä, että julkinen sektori on yli puolet koko taloudesta ja suurempi kuin yksityinen sektori. Näin ei ole. Yksityinen sektori on noin neljä kertaa suurempi kuin julkinen.
OECD:n tilastojen mukaan Suomessa julkisen työvoiman osuus koko työvoimasta on noin 25 prosenttia. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa se on selvästi korkeampi, 28‒30 prosenttia. Suomen julkinen sektori vaikuttaa tehokkaalta.
Suomen rakenteellinen ongelma ei ole julkinen sektori. ”Väärää” suhdelukua ovat nostaneet alhainen talouskasvu, korkea työttömyys ja alhainen kulutus. Virheellistä väitettä julkisen sektorin koosta on käytetty sosiaaliturvan, työttömyysturvan, koulutuksen ja terveydenhuollon leikkauksille sekä yksityisen sairaanhoidon tukemiselle.
Sen sijaan pulmusena ja hyväntekijänä esiintyvä yksityinen sektori ei ole hoitanut osuuttaan. EK ruikuttaa koko ajan valtiolta lisää etuja mutta on kieltäytynyt kolmikantaisesta sopimisesta ja jopa neuvottelemasta työntekijäosapuolen kanssa.
Verrokkimaita alemmilla palkoilla pörssiyhtiöt ovat tahkonneet omistajilleen 2000-luvulla yli 200 miljardin osingot. Sen sijaan investoinnit ovat reaalisesti noin kolmanneksen alhaisemmalla tasolla kuin 20 vuotta sitten. Puolet tuosta 200 miljardista ‒ lähes julkisen velan ‒ määrästä on saanut väestömme vaurain osa, toisen puolen ulkomaalaiset omistajat.
Yhteiskuntamme suurin ongelma on, miten yksityinen sektori saadaan toimimaan investoivasti, innovoivasti, työllistävästi, tehokkaasti ja yhteistyökykyisesti.
Kari Kannala
eläköitynyt asianajaja
- Osaston luetuimmat
