Färsaarilla torjutaan tehokkaasti koronaviruksen leviämistä – yllättäen lohilla on tekemistä asian kanssa
Koronavirus ei ole aiheuttanut Färsaarilla kuolemantapauksia ja vain yksi on joutunut sairaalaan.Tanskalle kuuluva itsehallintoalue Färsaaret on ottanut niskaotteen koronaviruksesta. Saarten asukkaista on testattu liki kymmenes, tartuntaketjut on jäljitetty ja mahdolliset tartunnan saaneet ohjattu karanteeniin.
Noin 50 000 asukkaan Färsaarilta on löytynyt koronatartuntoja 183 kappaletta. Toistaiseksi kukaan ei ole kuollut virukseen ja vain yksi on joutunut sairaalahoitoon. Asiasta kirjoittaa Euractiv.
Toki syrjäinen sijainti ja pieni väestömäärä auttavat taudin leviämisen torjunnassa, mutta asialle löytyy toinenkin yllättävä syy: lohet.
Färsaarilla on tehokas laboratorio, joka pystyy analysoimaan työpäivän aikana 600 koronavirustestiä. Laboratorio on rakennettu alun perin saaren pääelinkeinon lohen tautien testaamiseen. Noin 20 vuotta sitten kalojen keskuudessa levisi ärhäkkä epidemia, joka aiheutti kuolettavaa anemiaa. Influenssa-tyyppiseen virukseen ei ole hoitoa.
Färsaarten väestö voi olla jälleen kiitollinen, että hallinto päätti aikoinaan investoida kalojen laboratorioon. Samaisesta laboratoriosta oli hyötyä myös sikainfluenssan torjunnassa.
Färsaarten hallinto harkitsee koronan aiheuttamien poikkeustoimien asteittaista purkamista pääsiäisen jälkeen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


