Ympäristötuen ulkopuolellejäävien määrä moninkertaistuu
Ympäristökorvaus jakaa viljelijöitä. Eniten tuen ulkopuolelle jäämistä pohditaan karjatiloilla, joilla on ongelmia lannan levityksessä. Saara Olkkonen Kuva: Viestilehtien arkistoGallup Elintarviketieto kysyi helmikuun lopulla 550 viljelijältä, aikovatko he sitoutua ympäristökorvaukseen.
Tulos on kylmä suihku ympäristökorvausjärjestelmän uskottavuudelle, mikäli tilanne ei muutu ja sitoutuvia on näin vähän, kun päätöksiä sitoutumisesta tehdään huhtikuun lopulla.
Kyselyyn vastanneista 62 prosenttia arvioi sitoutuvansa uuteen ympäristökorvaukseen, 24 prosenttia oli epävarmoja ja 14 prosenttia kertoi jäävänsä tuen ulkopuolelle.
Ulkopuolelle jäävien osuus on kyselyn tulosten mukaan moninkertaistumassa aiemmista ohjelmakausista.
Viime kaudella yli 90 prosenttia tiloista ja 95 prosenttia pelloista oli mukana.
Eniten tukeen sitoutuminen arveluttaa karjatiloja, joista vain hieman yli puolet on tässä vaiheessa varma mukana lähtemisestä.
Eniten ulkopuolelle jääviä on sika- ja siipikarjatiloilla, kun maidontuottajat edelleen arpovat mukaan lähtemistä. Peräti 40 prosenttia maidontuottajista on edelleen epävarmoja ja 7 prosenttia katsoi, ettei ympäristökorvaus sovi heille.
Epävarmuutta on myös kasvitiloilla, vaikka lähes kaksi kolmasosaa ilmoittaa aikovansa tulla mukaan.
Ulkopuolelle jääminen tuntuu varmalta vaihtoehdolta 12 prosentille kasvinviljelytiloista ja epävarmoja on 22 prosenttia.
Viljelijän taloudellinen tilanne ei näytä vaikuttavan sitoutumishaluihin eikä tulevaisuuden odotuksissakaan ole eroja tukeen sitoutuvien ja ulkopuolelle jäämistä miettivien välillä.
Edes tilan sijainnilla ei ole merkitystä. Epäröiviä on tasaisesti kautta maan.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
