Neste jalosti öljyä onnistuneesti
Neste nosti liikevoittoa viime vuonna 60 prosenttia 925 miljoonaan euroon.
Nesteen uusiutuvasta dieselistä enää kolmannes tuotetaan suoraan palmuöljystä, jota kasvatetaan Kaakkois-Aasiassa. Tähteiden ja jätteiden osuus on kaksi kolmannesta. Kuva: NesteNeste paransi viime vuoden loka–joulukuussa liikevoittoaan 100 miljoonaa 350 miljoonaan euroon. Eniten parani uusiutuvan polttoaineen tuotanto.
Nesteen toimitusjohtaja Matti Lievosen mukaan yhtiön tulos viime vuonna oli erinomainen, vaikka Porvoon jalostamossa oli keväällä kaikkien aikojen suurin seisokki.
Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto oli 925 miljoonaa euroa eli lähes 60 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Neste tekee voittoa jalostamalla raakaöljyä bensiiniksi ja muiksi polttoaineiksi. Voitonsuuruuden määrää pitkälti jalostuksesta saatu hinta eli jalostusmarginaali.
"Raakaöljyn hinta jatkoi laskuaan vuonna 2015, mikä vähensi liikevaihtoamme, mutta marginaalit pysyivät hyvinä", Lievonen kertoi.
Konsernin liikevaihto putosi 15 miljardista eurosta 11,1 miljardiin.
Nesteen öljytuotteiden viitejalostusmarginaali oli keskimäärin 7,7 dollaria tynnyriltä, mikä oli 60 prosenttia korkeampi kuin edellisvuonna.
Uusiutuvien tuotteiden koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto oli 402 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2014 oli 239 miljoonaa euroa.
Nesteen hallitus ehdottaa osingoksi yhtä euroa osakkeelta eli 3,6 prosenttia osakkeen keskikurssista. Se on 35 prosenttia yhtiön tilikauden voitosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
