Tutkija: 20 susipentueentavoite on epärealistinen
Susikannan hoitosuunnitelman tavoite 20 vuotuisesta pentueesta ei näytä realistiselta, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) erikoistutkija Ilpo Kojola kirjoittaa laitoksen nettisivulla. Kojola on erikoistunut suurpetojen tutkimiseen.
Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti Suomen susikannan hoitosuunnitelman vuonna 2005. Ministerinä oli tuolloin Juha Korkeaoja (kesk.) ja ministeriön kala- ja riistaosaston päällikkönä Seppo Havu.
Suunnitelmassa poronhoitoalueen ja itäisen Suomen kannanhoitoalueen susikantaan ei tavoiteltu lisäystä. Läntisellä kannanhoitoalueella tavoitteena oli susikannan levittäytyminen ja uusien elinpiirien muodostuminen ”kuitenkin ottaen huomioon alueen asutustiheys ja elinkeinorakenne”.
Pienimmäksi elinvoimaiseksi susikannaksi suunnitelma määritti 20 lisääntyvää paria.
Suurimmillaan Suomen susikanta oli vuonna 2006, vähintään 25 pentuetta. Viime vuosina Suomessa on todettu liikkuvan 13–16 pentuetta.
Hoitosuunnitelman mukainen kannan levittäytyminen länteen on toteutunut. Pentueita on syntynyt sielläkin, missä niitä ei ole tavattu yli sataan vuoteen.
Susi ei ole globaalisti eikä eurooppalaisittain uhanalainen eläinlaji, Kojola muistuttaa. Itä-Euroopan kanta on arvioitu tuhansiksi ja susi on viime vuosina vallannut vanhoja EU-maita Ranskaa ja Saksaa. Näissä maissa on tällä hetkellä enemmän susilaumoja kuin Suomessa.
Suomen susikannan perinnöllinen monimuotoisuus on Kojolan mukaan nyt pienempi kuin 1990-luvulla, vaikka susia tuolloin oli vähemmän. Rajaliikenne itärajalla on hiljentynyt. Venäjän Karjalan tasavallan susikantaa säännöstellään tapporahat kannustimina.
Synnyinlaumastaan lähteneet nuoret sudet voivat kulkea mihin tahansa Suomessa. Yössä matkaa taittuu helposti 15 kilometriä.
Puolison ja sopivan elinpiirin löytänyt susi perustaa lauman myös sinne, missä aiemmin laumoja ei ole ollut.
Kojolan mukaan susi tottuu nopeasti ihmisen lähelläoloon. Syntyy pihasusiongelma.
Pantasusien seuranta paljastaa, että useimmat sudet välttävät asutusta, jos se on mahdollista. Lounais-Suomessa asutuksen välttäminen on vähintäänkin hankalaa.
”Maaseutuasutuksen pirstomissa maisemissa sudenjälkien öinen ilmaantuminen asuinrakennusten lähelle on kuitenkin vääjäämätöntä”, Kojola muistuttaa.
Kojolan mukaan lähtökohdat suden pysyvälle asettumiselle ovat hankalat suuressa osassa Suomea. Pohjoisessa ovat vastassa porovahingot, muualla koiravahingot.
Susikonfliktia pahentaa suomalaisten susien voimakas taipumus tappaa metsästyskoiria. Laumojen määrään suhteutettuna sudet tappavat Suomessa enemmän koiria kuin Ruotsissa, missä hirvitiheys susireviireillä on moninkertainen Suomeen nähden.
Lounais-Suomen valkohäntäpeura-alueen ulkopuolella sudella on vähän luontaista saalista, kun verrataan Baltiaan tai Ruotsiin, Keski- ja Etelä-Euroopan maista puhumattakaan.
Koira ei ole sudelle ravintona hirven korvike. Kojolan mukaan on loogista, että susi tappaa koiran reviiriltään, kun luontaista saalista on vähän. Susi ei tiedä, että koiraa ruokkii ihminen.
Etenkin laumaaa johtava, hirvenpyynnissä kokematon nuori urossusi käy herkästi koiran kimppuun.
Ongelmasuden tappaminen ei ole Kojolan mielestä tappio susikannan suojelulle. Tämän periaatteen useimmat hyväksyvät.
”Jos suden halutaan kuuluvan elinvoimaisena pentuja tuottavana populaationa Suomen eläimistöön myös tulevaisuudessa, on muitakin lähestymiskulmia hyvä löytyä”, Kojola korostaa.
Hänestä täytyy tarkastella sekä saaliseläinkantojen merkitystä että elinympäristön sopivuutta ihmisen näkökulmasta.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
