
Sää kylmenee ja sateet voivat tulla melko etelässäkin lumena
Sää on vaihtelevaa ja kaikenlaista säätä on tarjolla kuulaasta syyssäästä talviseen. Tänään torstaina saapuva matalapaine tuo perjantain vastaisena yönä lunta Salpausselän pohjoispuolelle ja maan kaakkoisosiin kapealle vyöhykkeelle jopa 10 senttiä.
Perjantaina vesi- ja lumisateet väistyvät vähitellen maamme kaakkoispuolelle, mutta länsirannikolle saapuu jo seuraava kapeampi sadealue. Kuva: Jaana KankaanpääPäivä on valjennut pääosin aurinkoisena. Pilvisyys alkaa kuitenkin lisääntyä lännestä alkaen ja yhtenäisemmät sateet saapuvat länsirannikolle iltapäivällä. Sateet leviävät illaksi laajalti maan etelä- ja länsiosaan, ja yötä kohti pohjoisosiltaan sade muuttuu lumeksi.
Perjantaina vesi- ja lumisateet väistyvät vähitellen maamme kaakkoispuolelle, mutta länsirannikolle saapuu jo seuraava kapeampi sadealue. Idässä ja pohjoisessa perjantai on poutainen ja melko aurinkoinen. Lämpötila jää etelässäkin +5 asteen alapuolelle.
Idässä ja pohjoisessa perjantai on poutainen ja melko aurinkoinen. Lämpötila jää etelässäkin +5 asteen alapuolelle. Kuva: Ilmatieteen laitosLauantai tuo hetken hengähdystauon myös etelään ja aurinkokin näyttäytyy koko maassa varsin yleisesti, mutta tuuli on kuitenkin puuskaista. Sunnuntaiksi lännestä saapuu seuraava voimakas matalapaine vesi- ja lumisateineen.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
