Suomen huoltovarmuutta vahvistetaan raiteilla – VR ja Puolustusvoimat syventävät yhteistyötä
Rautatiekuljetukset ovat keskeinen osa sotilaallista liikkuvuutta.VR ja Puolustusvoimat ovat allekirjoittaneet uuden kumppanuussopimuksen, VR tiedottaa.
Yhtiön mukaan sopimus vahvistaa Suomen huoltovarmuuden kannalta keskeisiä rautatieliikenteen kyvykkyyksiä ja tukee Puolustusvoimien sotilaallista liikkuvuutta.
Sopimus vahvistaa yhteistä suunnittelua, toimintojen yhteensovittamista sekä luo edellytykset toimintavarmuuden pitkäjänteiselle kehittämiselle.
”Pitkäaikainen yhteistyömme on rakentunut vahvalle luottamukselle ja yhteiselle halulle kehittää toimintaa pitkäjänteisesti. Kumppanuussopimus vahvistaa tätä perustaa entisestään ja tarjoaa mahdollisuuden kehittää toimintavarmuutta sekä yhteistä suorituskykyä. Samalla se tukee huoltovarmuuden kannalta tärkeiden rautatieliikenteen kyvykkyyksien kehittämistä Suomessa”, VR:n logistiikkaliiketoiminnan johtaja Eljas Koistinen sanoo tiedotteessa.
"Suomen Nato-jäsenyyden myötä sotilaallisen liikkuvuuden merkitys on korostunut entisestään. Meidän on kyettävä siirtämään omia joukkojamme ja materiaaliamme sekä mahdollistamaan liittolaisjoukkojen vastaanottaminen, liikkuminen ja logistinen tuki Suomessa. Toimivat rautatiekuljetukset ja tiivis yhteistyö VR:n kanssa ovat tärkeä osa tätä kokonaisuutta", Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen johtaja kenraalimajuri Tero Ylitalo sanoo.
Tiedotteen mukaan VR on viime vuosina investoinut merkittävästi Pieksämäen konepajan tuotantotiloihin ja laitteisiin asiakasprojektien tarpeiden mukaan, erityisesti vaunuvalmistukseen. Konepajalla valmistetaan muun muassa raskaskuljetusvaunuja Ruotsin ja Norjan puolustusvoimille sekä säiliö- ja raakapuuvaunuja teollisuuden tarpeisiin. Investoinnit vahvistavat kykyä turvata kriittiset raidekuljetukset kaikissa tilanteissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





