Lehti: Venäjä aloittamassa lihantuonnin Kiinasta
Venäjä on kuumeisesti etsinyt ulkomailta sianlihantoimittajaa suljettuaan rajansa viime tammikuussa eurooppalaisilta. Ilmaan on heitetty myös ajatus, että Venäjä höllentäisi jonkin tuontikieltoa helpottaakseen lihapulaa.
Sianlihan tuotannon kannattavuudesta Marko Onnelan tila Jokioisilla Sianliha porsas lihatuotanto sika karsina sikala maatalous tuotantoeläin ruuantuotanto lihasika Kuva: Saara OlkkonenVenäjän viranomaiset ovat antaneet viidelle kiinalaiselle lihantoimittajalle luvan tuoda maahan sianlihaa, kertoo Global Meat News -verkkosivusto.
Luvan saaneiden joukkoon kuuluva Shuanghui Groupin edustaja kertoo, että ensimmäinen lihaerä toimitetaan Venäjälle vuoden loppuun mennessä.
Lihaa toimitetaan alle 200 000 tonnia, arvioi kiinalainen asiantuntija Global Meat News -verkkosivustolle antamassaan lausunnossa. Todennäköisesti kiinalaisliha on pakastettua eikä tuoretta.
Asiantuntija epäilee venäläisten lihatilauksia Kiinasta lyhytaikaisiksi, koska muita vaihtoehtoja ei juuri nyt ole tarjolla. Venäjä jatkanee lihan etsimistä muista maista varmistaakseen toimitusten jatkumisen.
Äärimmäisenä keinona Venäjä saattaa sallia sianlihan tuonnin Tanskasta tai jostain muista Euroopan maista, koska ne sijaitsevat lähempänä kuin Kiina, asiantuntija sanoo.
Venäjä on etsinyt korvaavia lihantoimittajia sen jälkeen, kun se vuoden alussa kielsi sianlihan tuonnin EU:sta. Kieltoa perusteltiin Liettuassa todetulla afrikkalaisella sikarutolla.
Itänaapurin ruokamarkkinoita on sekoittanut lisää sen asettama tuontikielto useille EU-elintarvikkeille vastatoimina länsimaiden Ukraina-pakotteille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

