Kokoomuksen Salolainen: EU pelasti Suomen maatalouden
”Meillä oli täysin kilpailukyvytön, protektionistinen ja äärettömän kallis maatalous, mutta EU teki siitä melko kilpailukykyistä”, sanoo kokoomuskonkari Pertti Salolainen.Salolaisen mukaan EU-jäsenyys pelasti Suomen maatalouden.
”Meillä oli täysin kilpailukyvytön, protektionistinen ja äärettömän kallis maatalous, mutta EU teki siitä melko kilpailukykyistä. Vaikka vaikeaa on ollut, EU:n ulkopuolelle jääminen olisi ollut katastrofaalista.”
Kokoomus hoiti valtiontaloutta lamavuosina 1990-luvulla.
”Silloin oli todella vaikeaa. Suomen vieminen EU-jäsenyyteen oli historian kannalta yksi oikeampia ratkaisuja, mitä ikinä on tehty”, sanoo EU-pääneuvottelijana toiminut Salolainen. ”Siitä alkoi aikamoinen hyvinvointi Suomessa.”
Kokoomuskonkari, puolueen entinen puheenjohtaja ja ministeri ja nykyinen kansanedustaja Salolainen katsoo puolueensa suosion johtuvan siitä, että ihmiset turvautuvat vastuunkantajaan.
”Ihmiset luottavat siihen, että kokoomus pystyy tekemään vaikeassakin tilanteessa ikäviä ratkaisuja. Leikkaukset ja veronkorotukset hyväksytään, kun ne tehdään oikeudenmukaisesti.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


