Keskusta ajaa muutosta lomitusesitykseen: tavoitteena tuottajille henkilökohtainen vuosiloma
Lomitusjärjestelmää uudistanut työryhmä ehdotti, että vuosiloma olisi ainoastaan tilakohtainen.
Lomitustyöryhmän raportti on parhaillaan lausuntokierroksella, joka päättyy 3.7. Kuva: Lari LievonenMaatalousyrittäjillä pitäisi tulevaisuudessa olla oikeus valita joko tilakohtainen tai henkilökohtainen vuosiloma, keskusta esittää.
Lausuntokierroksella oleva lomitusjärjestelmien uudistamistyöryhmän raportti ehdottaa, että vuosiloma olisi ainoastaan tilakohtainen.
"Tältä osin keskusta katsoo, että hallituksen pitää poiketa työryhmän esityksestä", kertoo puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Kaikkosen mukaan tilakohtainen lomaoikeus aiheuttaa ongelmia erityisesti pienille maatiloille.
Henkilökohtaisen lomaoikeuden puolesta on keskusteltu eduskuntaryhmän sisällä, lisäksi Kaikkonen kertoo saaneensa palautetta kentältä.
Pääosin keskusta on tyytyväinen uudistamistyöryhmän ehdotuksiin, mutta joitain muitakin hiertäviä yksityiskohtia siellä on.
"Pitäisi muun muassa miettiä, olisiko hevostiloille joitain muita vaihtoehtoja", Kaikkonen sanoo.
Nyt työryhmä ehdottaa, että lomituksen piiriin kuuluisivat ainoastaan hevosia ruuaksi kasvattavat tilat sekä hevoskasvatus yleisesti.
Sen sijaan ravi- ja ratsastustoiminta rajataan ulkopuolelle, koska niiden ei katsota olevan alkutuotantoa.
Lomitusta pohtinut työryhmä luovutti 21. huhtikuuta raporttinsa perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulalle (kesk.).
Rehula kertoi MT:lle 24.4. tunnistaneensa, että kysymys tilakohtaisen ja henkilökohtaisen lomaoikeuden välillä on hyvin periaatteellinen. Hän odottaa, että lausuntokierros ottaa asiaan kantaa.
Kierros päättyy 3. heinäkuuta. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä.
Tähän mennessä lausuntoja on tullut noin kymmenen, kertoo työryhmää vetänyt neuvotteleva virkamies Annika Parsons sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Hän ei ota kantaa lausuntojen sisältöön, koska niitä ei ole ehditty käydä läpi.
"Maatalousyrittäjiltä tulee suoraan palautetta ja ne käsitellään lausuntopalautteena. Niissä on otettu kantaa erityisesti tilakohtaiseen vuosilomaan, sekä puolesta että vastaan."
Viikko lisää lomaa, lomitusjärjestelmän muutos toisi myös maatilaosakeyhtiöt lomaoikeuden piiriin
Lomitus maakuntamyllerryksen puristuksessa - onnistuuko rakenteen muutos?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
