Alde-ryhmä vahvistamaan EU-parlamentin ”suurta koalitiota”
Euroopan parlamenttiin on muodostunut liberaalidemokraattien Alde-ryhmällä vahvistettu suuri koalitio.
Berlaymont , EU-komissio , komissio , Bryssel , EU Berlaymont on Belgian pääkaupungissa Brysselissä sijaitseva Euroopan komission päärakennus Kuva: Janne ImpiöEuroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston päällikkö Pekka Nurminen pitää Alden ehdokkaan Olli Rehn in valintaa parlamentin varapuhemieheksi osoituksena koalition muodostumisesta EU-parlamenttiin.
”Rehnin valinta oli osa sopimusta”, Nurminen arvioi.
Alde-ryhmä menetti vaaleissa europarlamentaarista voimaansa, mutta Rehn ohitti varapuhemiesvaalissa parlamentin kolmanneksi suurimman ryhmän ECR:n ehdokkaan.
Varapuhemiehiä europarlamentissa on kaikkiaan 14.
Brittikonservatiivien hallitsemaan euroskeptiseen ECR-ryhmään kuuluvat myös kaksi perussuomalaista meppiä.
Edellisellä parlamenttikaudella suuri koalitio tarkoitti kahden suurimman ryhmän konservatiivien EPP:n sekä sosialistien ja demokraattien yhteistyötä paikkojen jaossa ja keskeisessä lainsäädäntötyössä. Nyt koalitiossa on mukana myös Alde-ryhmä, johon Suomesta kuuluvat keskustan ja RKP:n europarlamentaarikot.
Eurokriitikkojen vaalimenestyksen vuoksi unionin politiikan jatkuvuuden on arvioitu edellyttävän EU-myönteisten voimien yhteistyön tiivistämistä parlamentissa.
Komissaaripeli käynnistyy
EU-komission puheenjohtajan vaali järjestetään ensi viikon tiistaina. Yllätyksiä ei ole luvassa vaan valituksi tulee Eurooppa-neuvoston esityksestä Jean-Claude Juncker.
Nurmisen mukaan Iso-Britannian pääministeri David Cameron on tehnyt tahtomattaan palveluksen vastustamalleen Junckerille.
”Jos Juncker oli aiemmin monille tuntematon, niin nyt hänet tunnetaan hyvin kaikkialla Euroopassa. Sen on saanut aikaan hänen ympärillään käyty kiistely.”
EU:n ylimääräinen huippukokous pidetään komissaarivaalin jälkeisenä päivänä ensi viikon keskiviikkona.
Komission puheenjohtajan valinnan jälkeen komissaaripeli käynnistyy toden teolla. Komissioon valitaan 28 komissaaria, yksi kustakin jäsenvaltiosta.
Esitys komission kokoonpanoksi on määrä olla selvillä elokuun loppuun mennessä. Komissaarien ja komission kuulemisten jälkeen parlamentti äänestää komissiosta istuntoviikolla 20. - 23. lokakuuta.
Uusi komissio astuu virkaan marraskuun alussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
