Energiatodistus uudestaan eduskunnan käsittelyyn
Kansalaisaloite pakottaa eduskunnan pohtimaan uudestaan omakotitalojen energiatodistuksia. Aloite ehdottaa, että pientalojen energiatodistus perustuisi mitattuun energiankulutukseen.Eduskunta joutuu arvioimaan uudelleen, onko omakotitaloilta myytäessä ja vuokrattaessa vaadittava energiatodistus kohdallaan. Omakotitaloliitto jätti tiistaina eduskuntaan asiaa koskevan kansalaisaloitteen, jolle saatiin jo viime syksynä vaadittavat 50 000 allekirjoittajaa. Aloitetta tukevat myös lukuisat yhteisöt.
Esityksen tavoitteena on, että energiatodistuksen laadinta yksinkertaistuu ja kustannukset pienenevät. Pientalojen energiatodistus perustuisi mitattuun energiankulutukseen. Sitä kannattaa Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen perusteella yli neljä viidestä kuluttajasta.
Energiatodistus vaaditaan vuonna 1980 tai sen jälkeen rakennetuilta omakotitaloilta myynnin tai vuokrauksen yhteydessä. Vuodesta 2017 alkaen se koskee myös aiemmin rakennettuja omakotitaloja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

