Keskustanuoret haluaa kieltää turkistarhauksen vuoteen 2032 mennessä – Etelä-Pohjanmaan piiri irtaantui linjauksesta
Keskustanuorten puheenjohtajan Aleksi Sandroosin mielestä turkistarhaus on ala, jonka toimintaedellytykset ovat joka tapauksessa hiipumassa.
Keskustanuoret kannattaa turkistarhauskieltoa. Puheenjohtaja Aleksi Sandroosin mukaan ihmisten asenteet suhteessa turkistarhaukseen ovat globaalisti ja myös Suomessa muuttuneet, erityisesti nuorten keskuudessa. Kuva: Keskustanuoret / Maria Mellanen, Jaana KankaanpääKeskustanuoret otti viime viikonloppuna Riihimäellä järjestetyssä liittokokouksessaan kielteisen kannan turkistarhaukseen. Liittokokouksen päätös on, että elinkeino lopetetaan vuoteen 2032 mennessä.
Keskustanuorten puheenjohtajan Aleksi Sandroosin mukaan asiasta äänestettiin ensin valiokunnassa ja sitten suuressa salissa koko liittokokouksen äänivaltaisten kokousedustajien toimesta.
”Liittokokous kävi hyvähenkisen keskustelun ja lopuksi liittohallitus antoi vastausesityksen, jonka keskiössä on, että uusien turkistarhojen perustaminen lopetetaan ja alalle laaditaan oikeudenmukaisen siirtymän ohjelma, jonka lopputulemana turkistarhaus Suomessa lakkaisi vuonna 2032”, Sandroos kommentoi.
Keskustanuorten puheenjohtajan mukaan äänestyksen tulos oli selvä.
”Jaa-ääniä tuli 48 ja ei-ääniä 35”, Sandroos kertoo.
Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret kuitenkin irtaantuivat Keskustanuorten turkistarhauskiellosta.
”Meidän arvomme pohjautuvat koko Suomen elinvoimaisuuteen ja ylisukupolvisuuteen. Tämä otettu kanta ei mielestämme näihin arvoihin sovi. Tällainen elinkeinojen alasajo ja maakuntien elinvoiman rapauttaminen on kestämätöntä politiikkaa”, piirin puheenjohtaja Susanna Laitila kommentoi asiaa tuoreeltaan tiedotteessaan.
Aleksi Sandroosin mielestä turkistarhaus on ala, jonka toimintaedellytykset ovat joka tapauksessa hiipumassa.
”Turkistilojen määrä Suomessa vähenee roimalla tahdilla, samoin alan liikevaihto. Ihmisten asenteet suhteessa turkistarhaukseen ovat globaalisti ja myös Suomessa muuttuneet, erityisesti nuorten keskuudessa”, Sandroos kommentoi.
”Keskustanuoret ajattelee asiaa myös aluepoliittisesti. Ei ole hyvä asia, jos yksi ala ja elinkeino on liian vahva tietyllä alueella ja kun se loppuu, ollaan pulassa.”
Millainen suhtautuminen Keskustanuorilla on yleisemmin eläinpohjaiseen maataloustuotantoon?
”Kyllä keskustanuorilla on suomalaiseen maatalouteen ja ruuantuotantoon erittäin positiivinen suhtautuminen. Kotimainen tuotanto ja omavaraisuus on elinehto suomalaiselle ruokaturvalle”, Sandroos vastaa.
”On tosi tärkeää nyt erottaa toisistaan kaksi asiaa. Ihmisten täytyy syödä, mutta pystymme käyttämään erilaisia vaatteita.”
Aiemmin Keskustanuoret on ottanut kielteisen kannan kotimaiseen turvetuotantoon.
Aiheesta lisää:
Keskustanuoret haluaa kieltää turpeen polton energiaksi
Keskustanuorten puheenjohtaja: "Ilmastonmuutos kiinnostaa nuoria ylivoimaisesti eniten"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




