METSÄLLÄ Loukut
Siitä on yli seitsemänkymmentä vuotta aikaa, olin silloin kahdentoista vuoden ikäinen. Minulla oli kymmenkunta loukkua pyynnissä lähimetsässä. Sain naapurinmiehen auttamaan itseäni loukkujen rakentamisessa.
Metsät olivat siihen aikaan vanhoja, eikä aukkohakkuista tiedetty vielä mitään. Luonto oli lähes koskematonta, siellä täällä metsässä oli polkuja, kapeita uria, joita pitkin metsälinnut tykkäsivät kulkea marjoja syödessään. Oli myöskin hiekkaisia harjuja, joissa linnut mielellään kylpivät ja piehtaroivat. Tällaisille paikoille loukkuja rakennettiin.
Tulimme multaisen mäennyppylän kohdalle ja päätimme rakentaa siihen ensimmäisen loukun. Meillä oli mukana kirves ja saha.
Ensin tehtiin neljä, noin metrin pituista ja kymmenen sentin vahvuista tolppaa, sitten valttiin kaksi riukua, ylä- ja alariuku. Riu’ut asetettiin maahan lyötyjen tolppien väliin. Yläriu’un päälle asetimme painavia, maahan kaatuneita puita.
Kaverini oli tehnyt loukun lukot lujasta honkapuusta. Sitten otettiin metsästä noin sentin paksuinen virikevarpu koivunvesasta, johon tehtiin muutaman sentin mittainen lovi. Varpu sijoitettiin noin kymmenen senttiä alariu’un yläpuolelle. Kun lintu käveli polkua pitkin, virikevarpu tippui ja yläriuku putosi linnun kaulan päälle. Lintu rinnallaan pudotti virikevarvun ja lukko lensi sivuun.
Jatkoimme loukkujen rakentamista eri paikkoihin, kunnes koko kierros oli valmis. Siihen aikaan metsässä oli satoja vuosia vanhoja ihmisten ja metsäneläinten käyttämiä reittejä. Tämmöisille reiteille viritimme rakentamamme loukut. Suon reunaan, puolukkamättäiden ja suopursujen keskelle, rakensimme kymmenen loukkua, sitten kierros oli valmis.
Seuraavana aamuna lähdin kokemaan loukkuja. Oli alkusyksy, eivätkä linnut olleet vielä kovin paljon liikkuneet poluilla. Kymmenes loukku oli kuitenkin lauennut. Siinä oli suurikokoinen metso, lintu oli niin painava, että minun oli vedettävä sitä perässäni kotipihaani saakka.
Kerroin kotiväelleni, että lähden myymään lintua Suonenjoen kirkolle. Olin kuullut, että kauppias Kokko ostaa lintujakin. Laitoin metson viholaissäkkiin ja köytin säkin pyöräntarakalle. Saavuin kirkolle ja menin säkkeineni Kokon kauppaan.
Kauppias oli tyytyväinen, olihan linnussa runsaasti lihaa. Ruuasta oli puutetta, sota-aika kun oli. Lintu oli tiskillä, kun kaupan ovi avautui. Vanhempi poliisimies astui kauppaan, ja rupesi kyselemään, että mistä se poika noin ison linnun on saanut.
”Loukusta sain”, minä tokaisin.
Kauppias yritti sekoittaa tilannetta sanomalla, että luodikolla tämä on ammuttu. Sain metsosta mielestäni hyvän hinnan ja poistuin kaupasta. Arvelen, että poliisi osti linnun. Kaikenlainen ruoan hankinta oli tarpeen, kun sota-ajasta johtuen ruokakin oli kortilla.
Kaupasta menin Iisveden tienhaarassa olevaan Kinnusen kahvilaan ja tilasin korvikeannoksen ja vehnäskakun. Kävin vielä Suonenjoen rautatieasemalla ja ostin rautatiekirjakaupasta Seikkailukertomuslehden. Sitten lähdin polkemaan Kutumäelle kotiini ja loukkumaisemiini.
Niilo Rytkönen
Suonenjoki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
