
Suomi jakaantuu sään osalta kahtia – etelässä sateita, pohjoisessa poutaa
Viikonloppu etenee Lapissa pääosin poutaisena ja paikoin aurinkoisenakin. Sen sijaan sade- ja ukkoskuurot valtaavat sään maan etelä- ja keskiosassa etenkin päivisin.Heinäkuu vietettiin tavanomaista lämpimämmässä säässä. Eniten hellepäiviä mitattiin Lapissa Utsjoen Kevon havaintoasemalla. Elokuu on kuitenkin alkanut lämpötilojen osalta melko tavanomaisissa lukemissa, mutta lievää lämpenemistä on näköpiirissä. Paikalliset sade- ja ukkoskuurot ovat olleet yleisiä, kuten lähestyvään syyskesään tyypillisesti kuuluukin.
Tänään lauantaina ja huomenna sunnuntaina kuurosateet painottuvat maan etelä- ja keskiosaan.
Sääennusteet antavan ensi viikon alkupuolelle maistiaisia hieman poutaisemmasta ja lämpimämmästä säästä. Kuva: Ilmatieteen laitosEteläisissä maakunnissa voi sataa rankastikin, jopa yli 20 mm/h. Nämä sademäärät voivat altistaa paikallisille taajamatulville ja haitata esimerkiksi viljasatoa. Voimakkaat sateet jäävät kuitenkin hyvin paikallisiksi. Päivisin kuurojen yhteyteen kehittyy myös paikoin ukkosta.
Pohjoisessa sää on yleisesti poutainen ja paikoin myös aurinko pääsee paistamaan ja lämmittämään. Päivälämpötilat ovat koko maassa pääosin 17 ja 23 asteen välillä.
Sääennusteet antavat ensi viikon alkupuolelle maistiaisia hieman poutaisemmasta ja lämpimämmästä säästä.
Suomen pohjoispuolella oleva korkeapaine vahvistuu ja levittää meille poutasäätä pohjoisesta alkaen. Edelleen kuurosateita esiintyy Länsi- ja Lounais-Suomessa. Lämpötilat kuitenkin kohoavat yleisesti 20 ja 25 asteen välille.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT.:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




