
Epävakainen sää hillitsi sisävesien levätilannetta, myös rannikolla kukintojen määrä on laskenut viime viikosta
Sinilevähavaintoja on valtakunnallisessa seurannassa tehty sisävesien havaintopaikoilla jopa vähemmän kuin ajankohdalle on tyypillistä, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke.Epävakainen sää on sisävesillä hillinnyt sinilevien runsastumista, sekoittanut sinilevämassaa veteen ja vähentänyt kukintojen muodostumista. Havaintoja sinilevästä on valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesien havaintopaikoilla tehty jopa vähemmän kuin ajankohdalle on tyypillistä, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke.
Valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikoista yhdelläkään ei esiintynyt erittäin runsaasti sinilevää. Runsaasti sinilevää havaittiin seitsemällä ja hieman kahdeksallatoista havaintopaikalla.
Havainnot on Syken mukaan tehty lähinnä Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla sekä Pirkanmaalla, mutta yksittäisiä havaintoja on tehty myös eri puolilla keskistä Suomea.
Rannikon sinilevätilanne on Syken mukaan ajankohdalle melko tyypillisellä tasolla, ja kukintojen määrä on laskenut viime viikosta. Sinilevähavaintoja tehtiin 24 valtakunnallisen sinileväseurannan rannikon havaintopaikalla. Kolmella näistä levää havaittiin runsaasti ja 21 paikalla hieman.
Syken mukaan sinilevätilanne on rauhoittunut viileämmän ja tuulisen sään seurauksena erityisesti Selkämerellä. Pilvisyys on paikoin estänyt kattavien satelliittihavaintojen teon.
Syken vertailukuva sinilevätilanteesta läntisellä Suomenlahdella Hangon edustalla viikon 30 lopussa (vasen kuva) ja viikon 31 alussa (oikea kuva). Kuva: Suomen ympäristökeskus SykeSuomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä voit perustaa oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesistöillä liikkuessa. Havainnot voi toimittaa myös älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







