Koronavirus tappanut Kiinassa jo 17 ihmistä, WHO hätäkokouksessa – kiinalaisia kehotetaan pysymään pois miljoonakaupunki Wuhanista
Wuhan on 11 miljoonan asukkaan kaupunki ja merkittävä liikenteen solmukohta. Uudenvuoden juhlinta on tuonut kaupunkiin vuosittain satojatuhansia turisteja.
Viruksen arvellaan lähteneen liikkeelle juuri Wuhanista torilta, joka on nyttemmin suljettu. Kuva: Noel CelisKiinassa leviävän koronaviruksen vaatimien kuolonuhrien määrä kasvaa.
Vielä aamulla uutiset kertoivat kuolonuhrien määräksi yhdeksän. Nyt tauti on maan viranomaisten mukaan tappanut jo 17 ihmistä.
Määrä on liki kaksinkertaistunut vuorokaudessa. Tartunnan saaneita on lähes 450.
Viruksen arvioidaan lähteneen liikkeelle miljoonakaupunki Wuhanista torilta, jolla myytiin laittomasti villieläimiä. Wuhanin asukkaita on kehotettu pysymään kaupungissa ja muita kiinalaisia välttämään matkustamista Wuhaniin.
Maailman terveysjärjestö WHO järjestää tänään hätäkokouksen viruksesta.
Wuhanissa on 11 miljoonaa asukasta, ja se on myös merkittävä liikenteen solmukohta.
"Toivomme, että ihmiset eivät tule Wuhaniin, jollei se ole välttämätöntä", kaupungin pormestari Zhou Xianwang painotti valtiontelevisiossa.
Suuri viruksen leviämiseen huolenaihe liittyy kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan. Lomat ovat alkamassa perjantaina, ja miljoonat kiinalaiset matkustavat muualle täpötäysillä junilla.
Wuhan on omalta osaltaan perunut vuoden vaihtumiseen liittyvää juhlintaa, niiden joukossa rukoustapahtuman, johon osallistui viime vuonna 700 000 turistia. Myös teatteriesitykset on peruttu ja museot suljettu. Lento- ja rautatieasemilla on ryhdytty monitoroimaan ihmisten ruumiinlämpöä, ja vastaavia mittauksia tehdään kuljettajille valtateiden tarkastuspisteillä.
Taudin vuoksi myös Tokion 2020 olympialaisten karsintaturnauksia siirretään pois Kiinasta. Tokion olympiajärjestäjät kertoivat keskiviikkona, että kisojen nyrkkeilykarsinta ja naisten jalkapallokarsinta viedään Wuhanista toisiin kohteisiin.
Suurin osa viruksen aiheuttamista tautitapauksista on todettu Wuhanissa. Kaupungin viranomaiset ovat tiukentaneet toimiaan sen jälkeen, kun heitä on arvosteltu siitä, etteivät he ryhtyneet ajoissa ja riittäviin toimiin viruksen leviämisen estämiseksi.
Kiinan hallitus on luokitellut hengitysteitse leviävän viruksen samaan kategoriaan vuosina 2002–2003 riehuneen sars-epidemian kanssa. Tämä tarkoittaa muun muassa sairastuneiden pakollista eristämistä ja mahdollisia rajoituksia matkustamiseen.
"Tehostamme tutkimusta tunnistaaksemme taudin lähteen ja tarttumistavan", Kiinan terveysviranomaisten edustaja Li Bin totesi.
Kiinan viranomaisten mukaan tartunnan saaneita on lähes 450. Vielä eilen kerrottiin, että tartunnan saaneita olisi reilut 300. Kiinan terveysviranomaiset ovat myös varoittaneet, että virus voi muuttua ja levitä edelleen.
Virusta on löytynyt jo Kiinan ulkopuoleltakin. Yhdysvaltojen viranomaiset kertoivat eilen ensimmäisestä vahvistetusta koronavirustartunnasta maan rajojen sisällä, Seattlen kaupungin lähellä. Yhdysvalloissa asuva potilas oli tullut viime viikolla Wuhanista. Mies on sairaalahoidossa viranomaisten mukaan varotoimenpiteenä, mutta hänen tilaansa kuvataan hyväksi.
Yhdysvallat on käynnistänyt tehostetut lentokenttätarkastukset tartunnan saaneiden havaitsemiseksi. Myös Kiinan naapurimaissa on aloitettu tehostettuja lentokenttätarkastuksia. Virusta on havaittu ainakin Thaimaassa, Japanissa, Taiwanissa ja Etelä-Koreassa.
Lue myös:
Uusi koronavirus on tappanut jo yhdeksän – Kiinan viranomaiset varoittavat leviämisestä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
