Taloussanomat: Bussiyhtiö Savonlinja vähentää 74 henkilöä
Kuljettajien irtisanomiset ovat yhtiön mukaan ehdollinen varotoimi, tilanteen parantuessa irtisanomiset voidaan perua.
Bussiyhtiö Savonlinja fuusioi tytäryhtiönsä yhdeksi kilpailukykyiseksi toimijaksi. Kuvassa Savonlinjan saunabussi. Kuva: Janne TorikkaBussiyhtiö Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä. Savonlinjassa käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen tuloksesta kertoi Taloussanomat.
Kuljettajien irtisanomiset ovat liiketoimintajohtaja Harri Leskisen mukaan ehdollinen varotoimi. Tilanteen parantuessa irtisanomiset voidaan perua.
Bussiyhtiö Savonlinjan irtisanomiset kohdistuvat kaukoliikenteeseen ja toimihenkilöihin. Yhteistoimintaneuvottelut käytiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Kaikkiaan yhtiössä on noin 700 työntekijää
Leskisen mukaan kaukoliikenne on ollut isoissa haasteissa. Viime aikoina bussiliikenteessä on tapahtunut suuria muutoksia, kun Koiviston Auto osti halpaliikenneyhtiö Onnibusin ja Pohjolan Liikenne lopetti kaikki pikavuoronsa. Pohjolan Liikenne keskittyy jatkossa sopimusliikenteeseen.
Savonlinjan toimihenkilöiden irtisanomiset johtuvat Leskisen mukaan siitä, että Savonlinjassa fuusioidaan kaikki tytäryhtiöt yhdeksi kilpailukykyiseksi toimijaksi. Sen myötä yhtiö uudistaa organisaationsa ja tehostaa henkilöresurssien käyttöä.
Savonlinja on ollut lehden uutisen mukaan tappiollinen vuodesta 2014 asti.
Savonlinja on perheyritys, joka on perustettu vuonna 1924. Etenkin Itä-Suomeen kulkevasta kaukoliikenteestä yhtiöllä on merkittävä markkinaosuus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

