Sienet tunnetaan verrattain huonosti
Sienet ovat ekologiseen merkittävyyteensä nähden huonosti tunnettu eliöryhmä. Monia suurikokoisiakaan lajeja ei vielä tiedetä.
Vuoteen 2016 jatkuvassa Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelmassa (Putte) on löytynyt lukuisia tieteelle ja Suomelle uusia sienilajeja.
Yksi niistä on lehto-orakas (Hydnum subovoideisporum ined.).
Lehto-orakas löytyi sattumalta syksyllä 2008, kun tutkijat olivat keräämässä materiaalia rusko-orakkaiden ryhmästä.
Myöhemmin selvisi, että kyseessä on tieteelle uusi laji. Turun Ruissalo on lajin ainut tunnettu esiintymispaikka maailmassa.
Sienilajien tunnistaminen on monesti vaikeaa, koska ne näyttävät hyvin samanlaisilta. Vasta nykyaikaiset molekyylisystemaattiset tutkimusmenetelmät ovat mullistaneet tutkijoiden käsitykset sienten lajimääristä.
Rusko-orakkaille tyypillistä on lakin alapinnalla olevat piikit ja keltaoranssin ruskea lakki.
Suomesta tunnetaan toistaiseksi kuusi eri rusko-orakaslajia. Lehto-orakas muistuttaa eniten simaorakasta. Molemmat lajit ovat hentoja, ja lakin keskellä sijaitsee pieni kuoppa.
Simaorakas kasvaa tyypillisimmin rahkasammalella kuusikoissa ja lehto-orakas kuivilla paikoilla lehtosekametsissä. Ruokasieniksi sopivat rusko-orakkaat ovat sukua kantarelleille.
MT
Sienilajien tunnistaminen on monesti vaikeaa, koska ne näyttävät hyvin samanlaisilta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
