Ilmastonmuutos lisää äärisäitä
Lämpötila nousee maapallolla jopa viisi astetta vuoteen 2 100 mennessä. Ihminen on syypää, kun helleaallot ja rankkasateet lisääntyvät.
Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on tarkentanut arviotaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Raportti hyväksyttiin perjantaina Tukholmassa.
Raportin mukaan maapallon keskilämpötila voi nousta 4,8 astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Arvio ulottuu tämän vuosisadan loppuun.
Ihminen on raportin mukaan entistä varmemmin syypää ilmaston lämpenemiseen. Asiantuntijat nostavat todennäköisyyden 95 prosenttiin.
ICCP:n puheenjohtaja Rajendra Pachauri korostaa uuden raportin johtopäätöstä. Maailman johtajien pitää ottaa ilmastotieteen tulokset vakavasti.
”Ihmisten pitää kaikkialla maailmassa ymmärtää, mitä ihmiskunta tekee tälle planeetalle”, Pachauri korostaa.
Pachauri osallistui lauantaina ilmastoseminaariin Helsingissä. Hän mainitsee äärimmäiset sääilmiöt lämpenemisen suurimpina uhkina.
”Uhkana on mahdollisesti helleaaltojen ja äärimmäisten sateiden lisääntyminen.”
IPCC hyväksyi ensimmäisen raporttinsa vuonna 2001. Silloin ihmisen vaikutus arvioitiin 66-prosenttisen selväksi. Arvio nostettiin 90 prosenttiin vuonna 2007.
Raportin mukaan viimeaikainen ilmaston lämpenemisen hidastuminen tuskin jää pysyväksi.
Kahta astetta on pidetty rajana, jonka puitteissa ilmastonmuutos voidaan rajoittaa siedettävälle tasolle. Tavoite edellyttää kasvihuonepäästöjen rajua vähentämistä.
Päästöjen kasvu pitäisi IPCC:n mukaan pysäyttää vuoteen 2020 mennessä, jotta ilmaston lämpenemistä voidaan hillitä. Päästöjä pitää sitten leikata selvästi seuraavat 50 vuotta.
Energiatehokkuus on Pachaurin mukaan tärkein keino torjua ilmastonmuutosta. Rakennusteollisuus on avainasemassa. Rakennusten energiatehoa voidaan parantaa 40 prosenttia.
Sementtiteollisuus tuottaa uuden tutkimuksen mukaan viisi prosenttia hiilidioksidin päästöistä. Ne vähenisivät sementtilaatua vaihtamalla tai tiettyä tuhkaa lisäämällä.
Merenpinta voi raportin mukaan nousta jopa 82 senttiä vuoteen 2100 mennessä. Grönlannin ja Etelämeren jäätiköiden sulamisesta on uutta tutkimustietoa.
Kansainvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC hyväksyi uuden raportin ilmastonmuutoksesta perjantaiyön neuvottelujen jälkeen.
Tukholman kokouksessa oli mukana 200 valtion edustajaa. He pyrkivät saamaan YK:ssa aikaan sopimuksen ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi.
Sopimus on tarkoitus saada aikaan vuoteen 2015 mennessä. Tavoite on tarkoitus toteuttaa suurelta osin luopumalla fossiilisten polttoaineiden käytöstä.
Suomessa IPCC:n raportti julkaistiin perjantaina. Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) otti Helsingissä raportin vastaan.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
