Hallitus vauhdittaa vihreään siirtymään liittyviä lupakäytäntöjä
Hankkeisiin liittyvät valitukset käsitellään kiireellisinä vuoteen 2028 saakka.
Ministeri Maria Ohisalon mukaan vihreät ratkaisut on saatava mahdolliseksi myös muille kuin vain rikkaille. Kuva: Jarno MelaYmpäristöministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan hallitus rakentaa vihreän siirtymän investoinneille kiihdytyskaistan. Tavoitteisiin kuuluu myös kotimaisen energian osuuden nostaminen.
"Vihreä siirtymä uusiutuviin ja hajautettuihin energiamuotoihin on ainoa kestävä tie ulos Venäjän hyökkäyssodan ja fossiilisen energian rajun hinnanvaihtelun synnyttämästä energiakriisistä”, sanoo Ohisalo.
Vihreä siirtymä tarkoittaa luonnonvarojen kestävää käyttöä. Siihen liittyy saastuttavien eli fossiilisten polttoaineiden korvaamista uusiutuvilla polttoaineilla.
EU:n vahvasti ajaman muutoksen tavoitteena on talouden kestävälle pohjalle rakennettu kasvu ja uudet työpaikat.
EU:n tavoitteena on saavuttaa ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä. Tämä edellyttää kaikilta jäsenmailta yhtenäisiä toimia.
Suomi on ollut muutoksen edelläkävijä pitkälti kotimaisten uusiutuvan energian ja raaka-aineiden ansioista.
Maakunnissa vihreä siirtymä on nähty mahdollisuutena, sillä se korostaa kotimaisen alkutuotannon merkitystä. Samaa tekee maailmalla paheneva ruoka- ja energiakriisi.
Ohisalon mukaan hallitus esittää vihreän siirtymän investointien vauhdittamista. Siinä ja ilmastonmuutoksen torjunnassa seuraavat 10 vuotta ovat tärkeitä.
”Tavoitteena on antaa vihreän siirtymän kannalta tärkeiden investointihankkeiden lupahakemuksille etusija vuosina 2023–2026 ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisessa lupakäsittelyssä aluehallintovirastoissa”, kertoo Ohisalo.
Ohisalon mukaan vihreässä siirtymässä on kyse jopa kymmenistä miljardeista euroista.
Hankkeiden vauhdittamiseen kuuluu, että vihreän siirtymän investointien kannalta keskeiset valitukset käsitellään kiireellisinä hallintotuomioistuimissa vuoteen 2028 asti.
”Lupakäsittelyn sujuvoittaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että esimerkiksi hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista tingittäisiin”, Ohisalo varmisti.
Valtioneuvosto hyväksyi tänään myös Suomen osallistumisen 700 miljoonan eurolla InvestEU-takausohjelmaan. Se edistää pk-yritysten, kotitalouksien ja asunto-osakeyhtiöiden investointeja puhtaan teknologian ratkaisuihin.
Vihreän siirtymän vauhdittamiseen liittyen elinkeino-, liikenne -ja ympäristökeskukset saavat lisärahoitusta 4,1 miljoonaa euroa ja aluehallintovirastot 2,5 miljoonaa euroa kolmen ja puolen vuoden ajan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






