Venäjän korkotaso huitelee hurjissa lukemissa – maan keskuspankin arvostelu kiihtyy
Venäjän keskuspankki yrittää hillitä maassa laukkaavaa inflaatiota pitämällä korot korkealla, mutta vaikutukset talouteen herättävät kasvavaa huolta.
Venäjän keskuspankki yritykset hillitä inflaatiota ovat kohdanneet yhä kasvavaa arvostelua. Kuva: Natalia KolesnikovaVenäjän keskuspankin odotettiin nostavan perjantaina ohjauskorkoa jo neljännen kerran tänä vuonna, mutta maan poliittisen- ja talouselämän pelkäämää koronnostoa ei tullut.
Etukäteisarvoissa mukaan ohjauskoron ennustettiin voivan nousta jopa 24 prosenttiin. Keskuspankki päätti kuitenkin pitää korkotason ennallaan 21 prosentissa, joka sekin on korkein lukema kahteenkymmeneen vuoteen.
Vertailun vuoksi Suomessa 1990-luvun syvimpinä lamavuosina korot käväisivät noin 18 prosentissa, minkä kielteiset vaikutukset kotitalouksien, yritysten ja sitä kautta koko kansantalouteen olivat huomattavat.
Venäjän keskuspankkiin ja sen pääjohtajaan Elvira Nabiullinaan on kohdistunut kiihtyvää arvostelua maan tämän ajaman korkopolitiikan vuoksi. Uutistoimisto Bloombergin mukaan Venäjän pääministeri Mihail Mishustin sanoo korkotason haittaavan talouspakotteista kärsivän Venäjän taloutta. Arvosteluun on yhtynyt runsaasti presidentti Valdimir Putinin lähipiiriin kuuluvia politiikan, talouden ja teollisuuden vaikuttajia.
Esimerkiksi sotateollisuuden yhteenliittymän Rostehin pääjohtaja Sergei Tshemesov varoitti lokakuussa uutistoimisto Inferfaxille, että maan korkotaso vaarantaa Venäjälle vientituloja tuovan puolustusteollisuuden toiminnan ja voi johtaa konkurssien aaltoon puolustusteollisuuden sisällä.
Korkojen nostamisesta huolimatta inflaatio on jatkanut kiihtymistään ja marraskuussa hintojen nousuvauhti Venäjällä oli 8,8 prosenttia. Sotatalouden aikaansaamasta kysynnän vauhdittaman talouskasvun odotetaan hidastuvan ensi vuonna. Venäjän talousministeriön ennustaa vuodelle 2024 lasketun BKT:n neljän prosentin kasvun supistuvan ensi vuonna 2,5 prosenttiin. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF puolestaan laski vuodelle 2025 antamaansa 1,5 prosentin kasvuennusteen 1,3 prosenttiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





