Yksityisteiden valtionavustukset pienenevät – ”Kielteisiä päätöksiä tulee väistämättä enemmän”
Avustuksia myönnetään jatkossa ensisijaisesti hankkeisiin, joissa liikennöinti tiellä on vaurion vuoksi kokonaan estynyt tai uhkaa estyä.
Yksityisteiden avustushakemusten määrä on nyt huomattavasti käytettävissä olevia avustusvaroja suurempi. Kuva: Jaana KankaanpääYksityisteiden harkinnanvaraiset valtionavustukset ovat tänä vuonna hieman pienemmät kuin viime vuonna, tiedottaa Traficom.
Valtion talousarvioesityksessä on vuodelle 2025 myönnetty yksityisteiden valtionavustuksiin 6,8 miljoonaa euroa.
Avustusta myönnetään ensisijaisesti rakentamiseksi luettavaan yksityisteiden parantamiseen. Vaikka avustusmääräraha vähenee, kaikkein kriittisimmät kohteet pyritään kuitenkin avustamaan maanlaajuisesti.
Tiekunnat voivat hakea valtionavustusta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. ”Traficom päättää määrärahan tai sen osan kohdentamisesta toimivaltaisille ely-keskuksille”, Traficom ohjeistaa.
Traficomin mukaan avustushakemusten määrä on nyt huomattavasti käytettävissä olevia avustusvaroja suurempi.
”Avustuksia myönnetään jatkossa ensisijaisesti hankkeisiin, joissa liikennöinti tiellä on vaurion vuoksi kokonaan estynyt tai uhkaa estyä. Tällaisia hankkeita ovat ennen kaikkea siltojen ja suurien rumpujen korjaaminen.”
Kielteisiä avustuspäätöksiä tulee väistämättä olemaan aiempaa enemmän, Traficom toteaa tiedotteessaan. Hankkeen voi silti laittaa vireille uudestaan tulevina vuosina.
Vuoden 2023 alussa valtioneuvoston asetuksella yksityistieasetuksen väliaikaisesta muuttamisesta korotettiin avustusprosentteja vuosille 2023–2025. Asetusmuutos on voimassa vielä vuoden 2025. Avustuspäätökseen, joka tehdään vuoden 2025 aikana, voidaan soveltaa vielä asetusmuutoksen mukaisia korotettuja avustusprosentteja.
Asetusmuutoksen tavoitteena oli kannustaa tiekuntia parantamaan yksityisteitä.
Väliaikaiset korotetut avustusprosentit
Tavanomainen tien parantamishanke 50% -> 70%
Merkittävimmät siltakohteet 75% -> 85%
Erityiskohteet (mm. lauttapaikat) 80% -> 85%
Lähde: Traficom
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





