Kääriäinen vaatii selvitystä EU-jäsenyyden vaikutuksista
Keskustan kansanedustajan Seppo Kääriäisen mielestä Suomessa on käytävä syvällistä keskustelua EU-jäsenyyden vaikutuksista yhteiskunnallemme. Britannian pääministerin David Cameronin vaatimus EU:n keskushallinnon ja jäsenmaiden välisen valtajaon selkeyttämisestä saa keskustapoliitikolta kannatusta.PORVOO (MT)
Kansanedustaja Seppo Kääriäisen (kesk.) mielestä Suomessa tarvitaan laaja kansalaiskeskustelu siitä, mikä on EU:n rooli 2010- ja 2020-luvuilla.
”Sen pohjaksi tarvitaan kattava, tieteellinen tutkimus jäsenyyden vaikutuksista Suomen asemaan ja yhteiskuntamme kehitykseen. Olisi perusteellisesti selvitettävä, millä tavoin kohta 20-vuotinen jäsenyys on vaikuttanut maahamme poliittisesti ja taloudellisesti”, Kääriäinen sanoo.
Kääriäinen puhui Eurooppanuorten Linnaseminaarissa Porvoossa lauantaina.
Cameronin vaatimuksille ymmärrystä
Ison-Britannian pääministeri David Cameron peräänkuulutti alkuvuodesta laajaa ja avointa keskustelua EU:n rakenteista sekä roolista tulevaisuudessa.
Cameronin mielestä EU:n pitäisi muuttua entistä joustavammaksi ja päätösvaltaa voisi joiltakin osin palauttaa EU:n keskushallinnolta takaisin jäsenvaltioille.
Kääriäinen yhtyy Cameronin vaatimuksiin.
”Olennaista olisi käydä keskustelua siitä, mitkä asiat on järkevää päättää EU:n keskushallinnon puitteissa ja mitkä asiat ovat jäsenvaltioiden itsensä päätösvallassa”, keskustavaikuttaja toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

