Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Lennokit iskivät Länsi-Ukrainan Lviviin, ainakin yksi ihminen loukkaantunut

Lähellä Puolan rajaa sijaitseva Lviv on pitkään koettu kohtalaisen turvalliseksi. Sinne on kuitenkin isketty viime aikoina aiempaa useammin.
Lviv on pitkään koettu kohtalaisen turvalliseksi, mutta sinne on isketty viime aikoina aiempaa useammin. Arkistokuva kesäkuun lopulta. LEHTIKUVA/AFP.
Lviv on pitkään koettu kohtalaisen turvalliseksi, mutta sinne on isketty viime aikoina aiempaa useammin. Arkistokuva kesäkuun lopulta. LEHTIKUVA/AFP.  

Ukrainan länsiosaan Lvivin kaupunkiin iskettiin varhain tänään lennokeilla. Iskussa loukkaantui ainakin yksi ihminen, minkä lisäksi teollisuusvarastossa syttyi tulipalo.

Paikallisviranomaisten mukaan kaksi ihmistä pelastettiin raunioista. Heistä toinen on loukkaantunut vakavasti.

”Toistaiseksi tiedämme yhden ihmisen loukkaantuneen iskussa”, kirjoitti Lvivin pormestari Andri Sadovyi viestipalvelu Telegramissa.

Lähellä Puolan rajaa sijaitseva Lviv on pitkään koettu kohtalaisen turvalliseksi. Sinne on kuitenkin isketty viime aikoina aiempaa useammin. Elokuussa kolme ihmistä kuoli kaupunkiin tehdyissä ilmaiskuissa.

Paikalla olevan uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan lennokkien ääniä alkoi kuulua yön tunteina ja alueella tapahtui useita räjähdyksiä. Kaupungissa käynnistettiin yöllä ilmatorjunta, mutta aamulla viranomaiset kertoivat uhan olevan ohi.