Lennokit pöräyttävät avuksi metsään ja pelloille
Miehittämättömät lennokit kameroineen ovat tulevaisuudessa entistä enemmän apuna töissä ja tutkimuksessa niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Tekesillä on juuri meneillään ideahaku älylennokkien hyödyntämiseksi bisnekseksi asti.
Luonnonvarakeskus (Luke) on hankkinut juuri kaksi miehittämätöntä kopteria käyttöönsä. Luke on kuvannut Lapissa hillan kukintaa ja selvittää, miten marjasatoarvioiden tekeminen onnistuu kuvamateriaalin avulla. Kopteri kuvaa Lapissa myös videota matkailua kehittävän Voimametsä-hankkeen käyttöön.
Luken vanhempi tutkija Henri Vanhanen kertoo, että miehittämättömillä lennokeilla on Suomessa jo aiemmin tehty jonkin verran metsäkartoituksia sekä pelloilla tauti- ja lannoitustarvekartoituksia.
”Niin lentävät laitteet kuin kameratkin ovat kehittyneet huimasti, joten niiden käyttöä pyritään koko ajan ideoimaan ja laajentamaan. Metsäpuolella on suurta mielenkiintoa esimerkiksi energiapuukasojen laadunvalvontaan ja syttymisriskien arviointiin.”
Tänä vuonna tarkoitus on kokeilla kojeita myös riistaseurantaan sekä joissa olevien lohien ja taimenien kutupesien kartoitukseen.
Lennokeilla kuvatun aineiston käsittely tietokoneella sekä tulkinta aivan automaattisesti ovat oma lukunsa, mutta Henri Vanhasen mukaan siihen löytyy Lukesta omaa asiantuntemusta ja osaamista.
Luonnonvarakeskuksen kaksi kopteria sijaitsevat Joensuussa ja pörräävät tarpeen mukaan ympäri maata. Laitteet rakensi Luken toiveiden mukaan pohjoiskarjalainen firma Virtual Worx.
Vanhanen kertoo Luken pyrkivän saamaan kanssaan suunnittelupöytään jo olemassa olevia sekä start up -yrityksiä ja auttamaan näitä niin koptereiden kuin tietokonesovellustenkin kehittämisessä.
Ideahaullaan Tekes haluaa herättää eri toimialat maataloudesta arktiseen pelastustoimintaan miettimään, mitä lisäarvoa omaan liiketoimintaan tai asiakkaille voidaan älylennokkien avulla tuottaa. Yksityinen sektori voisi tarjota palveluja ja teknologiaa myös viranomaisille.
Lennokit pääsevät keräämään nopeasti ja aiempaa edullisemmin tietoa paikoista, joihin ihminen ei pääse tai halua mennä. Tulevaisuutta ovat myös saildronet eli miehittämättömät veneet.
Tähän mennessä Tekesin Lennokit ilmaan – business tutkassa -haku on tuottanut kymmenisen lupaavaa ideaa, ja niiden osalta keskustelut jatkuvat. Aikaa hankkeille on vielä elokuun puoleenväliin.
Riitta Ryynänen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
