Valvominenjatkuu

SANA SUNNUNTAIKSI

Jeesus sanoi opetuslapsille:

”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.

Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.” Matt. 24: 36–44

Kirkkovuosi lähenee loppuaan, ensi sunnuntaina on valvomisen sunnuntai. Se on viimeistä edellinen sunnuntai kirkkovuodessa, joka sitten viikon päästä päättyy tuomiosunnuntaihin.

Ensi sunnuntain evankeliumi on yksi monista evankeliumien kohdista, joissa Jeesus puhuu lähellä olevasta muutoksesta. Jeesusta aikaisemmin samanlaista muutosta julisti Johannes Kastaja. Jeesuksen kuoleman jälkeen Paavali odotti lopun olevan aivan lähellä. Kristillisen kirkon juuret ovat lujasti kiinni pikaisen lopun odotuksessa.

Kahden vuosituhannen aikana kirkko on pitänyt tämän maailmanajan loppua ja viimeistä tuomiota paljon esillä. Luultavasti nämä aiheet ovat saaneet aikaan sekä hyvää että pahaa, vähän riippuen näkökulmasta ja korostuksista.

Kirkkovuoden lopulla voidaan korostaa Kristuksen kuninkuutta ja sitä, että kaiken pahuuden keskellä Jumalalla on viimeinen sana täällä maailmassa. Mutta toisaalta voidaan korostaa, että Jumala on vainoava tuomari, joka kyttää pieniäkin virheitä, eikä hän anna koskaan kenellekään rauhaa.

Yhä edelleen kirkkovuotemme kaksi viimeistä sunnuntaita käsittelevät lopun aiheita. Ensinnäkin meidän täytyy rehellisesti hyväksyä se julistus, mihin me evankeliumeissa törmäämme. Samaan aikaan me emme kuitenkaan saa ummistaa silmiämme kuluneelta kahdelta vuosituhannelta. Olisi naiivia opettaa tänä päivänä kirjaimellisesti lopun läheisyydestä, kuten esimerkiksi kohdassa Luuk. 9:26–27.

Ensi sunnuntain psalmi, psalmi 90, nostaa eteemme inhimillisen näkökulman. ”Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen. Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. Jumala, ajasta aikaan sinä olet.” Tämä kohta luetaan usein hautajaisissa.

Elämä jatkuu ja niin jatkuu valvominenkin. Mutta mitä se valvominen sitten voisi olla?

Voisiko valvominen tarkoittaa sitä, että yritämme varjella kaikkea Jumalan luomaa niin, että elämä moninaisuudessaan on mahdollista vielä kauan meidän jälkeemmekin. Että elämän päättyminen todellakin on Jumalan käsissä, eikä ihminen ahneudessaan ota sitä omiin käsiinsä.

Rukous käsikirjasta: Pyhä Jumala. Sinä loit kerran tämän maailman. Sinun käsissäsi on myös maailman tulevaisuus. Auta meitä valvomaan ja elämään aina sinun lähelläsi. Kiitos, ettei meidän tarvitse pelätä mitään, kun sinä olet meidän kanssamme. Ohjaa meitä ymmärtämään oma paikkamme maailmassa, niin että voimme palvella sinua niin kauan kuin elämme. Kiitos, että olet valmistanut meille kodin, jossa saamme tämän elämän jälkeen elää luonasi ikuisesti. Aamen.

Avaa artikkelin PDF