Maersk keskeyttää kuljetukset Punaisenmeren salmien kautta – Yhdysvallat upotti osan huthikapinallisten aluksista
Singaporesta Egyptiin matkalla ollut konttialus ilmoitti saaneensa osuman ohjuksesta kulkiessaan Bab al-Mandabin salmen kautta.
Maerskin tavoin myös useat muut suuret kansainväliset rahtiyhtiöt ovat keskeyttäneet Punaisenmeren käytön laivakuljetuksiin turvallisuushuolien takia. LEHTIKUVA/AFP.Tanskalainen rahtiyhtiö Maersk keskeyttää kuljetukset Punaisenmeren salmien kautta 48 tunniksi Jemenin huthikapinallisten hyökättyä yhteen sen kauppa-aluksista.
Singaporesta Egyptiin matkalla ollut konttialus ilmoitti saaneensa osuman ohjuksesta kulkiessaan Bab al-Mandabin salmen kautta. Rahtiyhtiön mukaan alus näytti selvinneen hyökkäyksestä vahingoittumattomana ja se jatkoi kulkuaan pohjoiseen. Iskun jälkeen neljä huthikapinallisten alusta hyökkäsi ja yritti nousta alukseen.
Yhdysvaltain laivaston helikopterit upottivat kolme kapinallisten aluksista. Neljäs onnistui pakenemaan, kertoo Yhdysvaltain Lähi-idän joukkojen päämaja Centcom.
Huthikapinalliset ovat toistuvasti kohdistaneet iskuja Punaisellamerellä kulkeviin aluksiin. Huthien mukaan iskuissa on kyse tuen osoittamisesta palestiinalaisille ja pyrkimyksestä saada Israel lopettamaan sotatoimet Gazassa.
Keskeytyksiä myös aiemmin
Maersk keskeytti liikennöinnin alueella jo aiemmin tässä kuussa aluksiinsa kohdistuneiden hyökkäysten vuoksi.
Maerskin tavoin myös useat muut suuret kansainväliset rahtiyhtiöt ovat keskeyttäneet Punaisenmeren käytön laivakuljetuksiin turvallisuushuolien takia. Laivojensa muualle ohjaamisesta ovat ilmoittaneet Maerskin lisäksi ainakin Mediterranean Shipping Company, CMA CGM, Cosco ja Hapag-Lloyd. Myös brittiläinen energiajätti BP kertoi laivaliikenteensä siirtyvän toisaalle.
Yhdysvallat ilmoitti vajaat pari viikkoa sitten aloittavansa kymmenen maan yhteisoperaation meriliikenteen turvaamiseksi Punaisellamerellä. Operaatiossa ovat mukana muun muassa Britannia, Bahrain, Kanada, Ranska, Italia ja Norja.
Iranin tukemat huthikapinalliset ilmoittivat tämän jälkeen, etteivät lopeta hyökkäyksiään Punaisellamerellä liikennöiviä aluksia vastaan liittouman perustamisesta huolimatta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
