Ruotsi kieltämässä yli 40 tonnin rekat maanteillään
Ruotsin poliisi saattaa ryhtyä käännyttämään suomalaisia rekkoja rajalta, uutisoi Turun Sanomat. Ruotsissa muuttunut laintulkinta kutistaa ajoneuvoyhdistelmien suurinta sallittua kokonaispainoa jopa kolmanneksen.
Taustalla on Ruotsin korkeimman oikeuden päätös riitatapauksessa, jossa maahan saapunutta 45 tonnia painanutta rekkaa sakotettiin ylipainosta.
Aiemmin Suomen ja Ruotsin väliä on saanut ajaa korkeintaan 60 tonnin painoisella autolla. Nyt enimmäispainoksi katsotaan 40 tonnia.
Sallitun painon ylittämisestä sakotetaan.
Tanskan ja Ruotsin välisellä rajalla rekkoja on jo pakotettu purkamaan lastiaan tai palaamaan kotiin, Turun Sanomat kirjoittaa.
Suomen kanta on, että enimmäismassojen tulisi pysyä jatkossakin samoina kuin aiemmin, kertoi liikenne- ja viestintäministeriö tiedotteessaan perjantaina.
Ministeriö selvittää tilannetta, jotta Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä voitaisiin soveltaa aiemmin voimassa olleita massarajoja.
Suomen Kuljetus ja logistiikka SKAL ry on erittäin huolestunut tilanteesta.
Mikäli Ruotsin omaksuma käytäntö jää voimaan, se nostaa selvästi muun muassa ympäristön kuormitusta ja polttoaineiden kulutusta. Samalla nousevat suomalaisten yritysten logistiikkakustannukset, SKAL kertoo tiedotteessaan.
Kuljetuskalusto on Suomen lainsäädännön mukainen maiden sisäisessä liikenteessä. Sen käyttö myös Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä on sopinut Ruotsin viranomaisille jo kaksi vuosikymmentä.
Yli 200 suomalaista alan yritystä kuljettaa tavaraa Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä. Käytössä on yhteensä yli 500 moduuliyhdistelmää. Yritykset ovat tehneet suuria investointeja kuljetuskalustoon.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
