Kunnat onnistuivat kukkaronkiristyksissä
Kuntien yhteenlaskettu tulos oli viime vuonna noin 300 miljoonaa euroa plussalla, kertoo Kuntaliitto. Syynä parantuneisiin tuloksiin on toimintakulujen kasvun puolittaminen ja verotulojen kasvu.Kuntien tilinpäätösten ennakkotietojen mukaan tulos parani edellisestä vuodesta noin 600 miljoonaa euroa.
Syynä kuntien parantuneisiin tuloksiin on toimintakulujen kasvun puolittaminen ja verotulojen kasvu. Kunnat ovat Kuntaliiton mukaan myös tehostaneet toimintojaan, mikä on parantanut kuntataloutta.
”Tilinpäätösten vuoden 2013 ennakkotietoja tarkasteltaessa on huomioitava, että vuosi 2012 oli kuntatalouden heikoin sitten vuoden 1997. Näin ollen tilanteen parantuminen suhteessa edellisvuoteen ei merkitse talouspaineiden katoamista vaan tuo kuntatalouden väliaikaisesti suunnilleen keskimääräiselle tiukalle tasolle", sanoi Kuntaliiiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma tiedotteessa.
Vuosikate oli negatiivinen viime vuonna yhteensä 36 kunnalla. Vuonna 2012 vastaava luku oli yli kaksinkertainen. Kuntien verotulot kasvoivat 6,8 prosenttia edellisvuodesta.
Viime vuoden tuloksen syntymiseen vaikuttanut, tulosta vahvistava seikka oli kuntien toimintojen tehostaminen, josta ainakin 400 miljoonaa euroa toteutui KT Kuntatyönantajien selvityksen mukaan henkilöstömenosäästöinä.
Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Lindtmanin (sd.) mielestä kunnat ovat tehneet osansa julkisen talouden sopeuttamisessa. Lisäsäästöt pitäisi jaksottaa pitkälle ajallle.
”Kuntasäästöt saavuttavat jossain vaiheessa pisteen, jossa kuntalaisten lakisääteinen oikeus peruspalveluihin tulee kyseenalaiseksi. Tällöin joudutaan arvioimaan, onko valtio toteuttanut niin sanottua rahoitusperiaatetta säätämiensä velvoitteiden rahoituksessa”, Lindtman totesi tiedotteessa.
Korjattu 12.2.2014 klo 15:28 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma on Kuntaliiton toimitusjohtaja, ei varatoimitusjohtaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
