IL: Näin paljon Citymarket-kauppiaat tienaavat
Nuorinkin tulokärjen kauppiaista ansaitsee lähes puoli miljoonaa.K-Citymarkettien kauppiaista eniten tienaa Turun Kupittaan kauppias Hannu Aaltonen. Hän on ollut useita kertoja Citymarket-listausten ykköspaikoilla. Aaltosen ansio- ja pääomatulot olivat toissa vuonna 3,4 miljoonaa euroa, kertoo Iltalehti, joka on selvittänyt kaikkien Citymarket-kauppiaiden ansiot.
Aaltosen yritys teki kovan tuloksen. 85,8 miljoonan euron liikevaihdolla se tuotti tuoreimmalla tilikaudella 4,9 miljoonaa euroa voittoa.
Iltalehden selvityksen perusteella lähes puolet yhteensä 82:sta Citymarket-kauppiaasta ylsi toissa vuonna sadantuhannen euron tienesteihin. 69 tienasi yli 50 000 euroa. Muiden tulot vaihtelivat 16 000 eurosta hieman vajaaseen 50 000 euroon.
Kaikkiaan viisi kauppiasta tienasi ansio- ja pääomatuloina kyseisenä vuonna yhteensä yli puoli miljoonaa euroa.
Nuorin yli satatonnia tienanneista oli vuonna 1993 syntynyt Salon Citymarketin kauppias Eemeli Aaltonen, joka ylsi hieman vajaan puolen miljoonan euron tuloihin.
Käytännössä ainut tie päästä K-kauppiaaksi on hakeutua kauppiasvalmennukseen. Sen jälkeen on mahdollisuus edetä pienistä marketeista keskisuuriin ja lopulta Citymarket-kauppiaaksi.
Suuret ansiot edellyttävät kauppiaalta yritysriskin ottamista ja työtä ilman työaikoja.
IL: Kassakone miljoonatuloihin (maksullinen)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









