Tutkimus: Uhmakkaat ihmiset ovat todennäköisimmin rokotekriittisiä ja luottavat lääkäreihin vähemmän
Pikkulasten vanhemmat luottavat kuitenkin vahvasti lääkäreihin.
Vain 7 prosenttia tutkimukseen osallistuneista oli jättänyt ottamatta itselleen tai lapselleen jonkin rokotuksen. Kuva: Kimmo HaimiHenkilöt, jotka vastustavat sääntöjä ja normeja luottavat yleensä vähemmän myös lääkäreihin. Vähän lääkäreihin luottavat puolestaan suhtautuvat todennäköisemmin kriittisesti rokotuksiin. He epäröivät rokotuspäätöksissään tai kieltäytyvät rokottamasta lapsiaan useammin kuin henkilöt, joiden luottamus lääkäreihin on korkea.
"Viranomaisten rokotussuositukset ja yhteiskunnassa vallitseva sosiaalinen paine ottaa rokotukset voivat herättää uhmaa sellaisissa henkilöissä, joille on tyypillistä reagoida kielteisesti tilanteissa, joissa he kokevat, että heidät pakotetaan johonkin tai että joku yrittää ylipuhua heidät", kertoo Turun yliopiston akatemiatutkija Anna Soveri.
Uhma odotuksia kohtaan saa henkilön toimimaan juuri päinvastoin kuin mitä muut tekevät.
Tutkimuksen toteuttivat Turun yliopisto ja Åbo Akademi yhteistyössä Bristolin yliopiston kanssa. Tutkimukseen osallistui 770 pienten lasten vanhempaa.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että sellaiset henkilöt, joiden luottamus lääkäreihin on heikko, käyttävät myös useammin erilaisia vaihtoehtohoitoja. Tutkimukseen osallistuneista 40 prosenttia ilmoitti käyttäneensä kuluneen vuoden aikana vähintään yhtä vaihtoehtohoitoa.
Kaiken kaikkiaan luottamus lääkäreihin on kuitenkin vahva.
Puolet tutkimukseen osallistuneista ilmoitti ottaneensa influenssarokotuksen edeltävällä influenssakaudella. Noin kolme neljännestä myös kertoi rokottaneensa lapsensa lastenrokotuksilla ilman epäröintiä. Vain noin 7 prosenttia vastaajista oli joskus kieltäytynyt ottamasta rokotetta itselleen tai lapselleen.
"Esimerkiksi yhdeksän kymmenestä luotti täysin tai melko paljon lääkäreiden kykyyn tehdä oikeita diagnooseja ja siihen, että lääkärit ajattelevat potilaan parasta tehdessään lääketieteellisiä päätöksiä", Soveri kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

