Liian suuri työtakki? Suojavaatimukset estävät pienten varoitusvaatteiden valmistamisen
Pienimpien kokojen vaatteisiin ei mahdu tarpeeksi suurta pinta-alaa heijastavaa tai pimeällä näkyvää materiaalia.
Ammattikäyttöön tarkoitetut varoitusvaatteet noudattavat tiukkoja sertifikaatteja. Kuva: Carolina HusuTyövaatteisiin liittyy lukuisia kansainvälisiä standardeja, joiden tavoitteena on lisätä työntekijöiden turvallisuutta. Suojavaatimukset koskevat esimerkiksi ulkotakkeja, jotka hohtavat valon osuessa niihin.
Turvallisuusstandardit ovat johtaneet nurinkurisesti siihen, että kaikille työntekijöille ei löydy sopivia vaatteita, huomauttaa Suomen suurimman työvaatevalmistaja Image Wearin liiketoimintayksikön johtaja Kati Tukiainen.
Esimerkiksi rakennusalalla naisten määrän kasvaessa tarvitaan työvaatteista entistä enemmän myös pieniä kokoja.
Image Wear valmistaa suurimmaksi osaksi toisen luokan varoitusvaatteita. Sertifikaattien mukaan tällaisissa ammattikäyttöön tarkoitetuissa varoitusvaatteissa tulee olla näkyvää eli fluoresoivaa materiaalia puoli neliömetriä ja heijastavaa materiaalia eli heijastinta 0,13 neliömetriä.
Pienten kokojen valmistaminen standardien mukaan on mahdotonta, sillä vaatteen pinta-ala on liian pieni. Esimerkiksi Image Wearin riipputaskuvaroitusliivissä pienin koko on M.
Hankalaksi tilanteen tekee se, että liian suuret työvaatteet luovat työturvallisuusriskin.
Image Wearin edustaja on mukana työryhmässä, joka päättää työvaatteiden turvallisuussertifikaateista.
"Nämäkin täytyy jossain kohtaa ottaa huomioon, nykyään tarvitaan myös pienempää vaatetta", Kati Tukiainen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
