
"Satoa voi saada aikaisemmin keväällä ja myöhemmin syksyllä kuin kasveista" – sieniviljelmän voi perustaa puutarhaan käytävälle, katteeksi tai pölkkyyn
Sienet tuottavat puutarhassa satoa myös aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä. Kasvualustaksi kelpaa olki tai puu.
Chris Holtslag kastelee sienikurssilla perustettua sienipenkkiä. Osterivinokaspedin voi perustaa esimerkiksi kasvimaalle, sillä se ei leviä mullassa. Maatunut sienipeti toimii kasvualustana kasveille. Kuva: Carolina HusuOsterivinokas ei ole ronkeli. Sille kelpaa ravinnoksi niin olki, kahvinpurut kuin paksu koivupöllikin. Parhaimmillaan se tuottaa kotipuutarhassa satoa muutamassa viikossa. Rihmasto etenee puussa huomattavasti hitaammin kuin olkipelletissä mutta tuottaa satoa pidempään.
Suomessa sienten viljely on uutta, mutta Japanissa siitakesieniä on viljelty tammipölkyissä jo 1600-luvulla. Sieniä ravintoloihin ja kauppoihin kasvattava Helsieni kurssittaa aiheeseen Espoossa.
”Sekä siitake että osterivinokas ovat lahottajasieniä. Niiden vatsa on ikään kuin nurin ihmiseen verrattuna: entsyymit sulattavat ruuan eliön ulkopuolella ja rihmasto käyttää sen sitten hyväkseen”, Helsienen toinen perustaja Chris Holtslag kertoo sienikurssilaisille.
”Rihmaston voi kouluttaa käyttämään ravintonaan jopa tupakantumppeja.”
Kahvinpuruissa tai oljessa kasvaneiden osterivinokkaiden mauissa ei hänen mukaansa ole eroa. Siitakesieni kasvaa osterivinokasta hitaammin ja on ravinnon suhteen nirsompi.
Helsieni kasvattaa ravintolatuotteitaan kontissa, jossa kosteutta ja lämpötilaa pystytään valvomaan.
Ravinnon hygieenisyys on tärkeää, sillä vihreä home on sienten kasvattajan pahin vihollinen. Se kilpailee mielellään rihmaston kanssa ravinnosta ja ilmestyy helposti esimerkiksi kahvinpuruihin.
Ulkona homeesta ei ole yleensä haittaa, sillä se kaipaa pimeyttä ja kosteutta menestyäkseen.
Sienirihmasto saa ulkoilmassa tarpeekseen auringonvaloa ja sieniin kehittyy D-vitamiinia.
”Puutarhassa sienten satoa voi saada aikaisemmin keväällä ja myöhemmin syksyllä kuin kasveista. Sienipenkin voi perustaa esimerkiksi kasvien juurelle tai puutarhan käytävälle, jossa se toimii katteena”, Holtslag kertoo.
”Rihmasto ei säikähdä kävelyä vaan voi innostua tuottamaan satoa häiriön vuoksi. Sitä voi siis kannustaa esimerkiksi potkimalla tai raaputtamalla.”
Rihmasto voi reagoida myös kylmenevään ilmaan. Satoa kannattaa pitää silmällä tarkasti, sillä sienet voivat nousta penkin nurkkiin tai lavakauluksen rakoihin. MT:n testipenkissä osterivinokkaat ryhmittyivät penkin päällä olleen puunkappaleen ympärille.
Penkki perustetaan Helsienen sienirihmastopussien avulla. Pussissa asuvaa sienirihmastoa on ruokittu kahviloista kerättävillä kahvinpuruilla, ja ne ovat tuottaneet myyntiin menevän satonsa.
Puutarhassa rihmasto murennetaan ja sitä voidaan ruokkia liotetuilla olkipelleteillä. Toinen vaihtoehto on rakentaa sienitoteemi, jossa tomera koivupölkky leikataan kolmeen tai useampaan osaan ja väliin annostellaan rihmastoa.
Lopuksi pölkky peitetään muovipussilla tai pressulla kuivumisen välttämiseksi. Ohuempiin pölkkyihin voidaan porata reiät tapeille, joihin on ympätty rihmastoa. Tapit naputellaan sisälle puuhun ja reiät suojataan vahalla.
Puukappaleet voi liottaa rihmaston leviämisen helpottamiseksi. Koivun lisäksi myös muut lehtipuut käyvät sienten kasvatukseen, mutta pölkkyjen on oltava korkeintaan kuusi kuukautta vanhoja. Keväällä kaadettu puu soveltuu sienten kasvatukseen huonosti.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

