Merimetsokanta kasvoi vain niukasti – merikotkat häiritsivät
Kesän laskennoissa pesiä havaittiin 25 500 kappaletta.Merimetson talvehtimisalueiden suotuisista sääoloista huolimatta merimetsokanta kasvoi Suomen merialueilla vain kuusi prosenttia edellisvuodesta, kertoo Suomen ympäristökeskus (SYKE).
Tämän kesän laskennoissa merimetsojen pesiä laskettiin yhteensä 25 500 kappaletta.
Merimetson pesimäkannasta kolmannes sijaitsi Suomenlahdella. Siellä laskettiin 8 660 pesää. Merenkurkussa pesi lähes neljännes kannasta eli noin 5 950 pesää. Sekä Saaristomerellä että Selkämerellä pesi viidennes kannasta. Saaristomerellä ja Selkämerellä oli laskennan perusteella noin 5 200 pesää. Perämerellä kanta kasvoi noin 500 pesään.
Merikotka heikensi merimetsojen poikastuottoa varsinkin lounaisilla merialueilla, ja todennäköisesti autioitti joitakin yhdyskuntia. Monin paikoin tehtiin havaintoja merimetson pesillä saalistaneista merikotkista ja yksittäisissä yhdyskunnissa tavattiin enimmillään yli kymmenen kotkaa kerralla Paraisilla, Uudessakaupungissa ja Luvialla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

