Pokka: Talvivaaraei saa erityiskohtelua
Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka (kesk.) ei näe ristiriitaa ympäristöhallinnon maatalouteen ja maaseutuelinkeinoihin kohdistamien määräysten ja sen Talvivaaran kaivokseen kohdistamien toimenpiteiden välillä.
Esimerkiksi kuluneen syksyn aikana lukuisat maatilat ovat olleet vaikeuksissa lietelantaloiden täyttymisen vuoksi.
Ympäristöministeriö on kieltäytynyt myöntämästä lietelannan levitykseen poikkeuksia, vaikka lannan levitys on ollut mahdotonta läpimärille ja upottaville pelloille.
”Tässä on kyse täysin eri kategoriaan kuuluvista asioista. Lietelannan levitystä koskeva linjaus perustuu EU:n päätökseen. Sen asettamat määräajat ovat ehdottomia ja ne koskevat kaikkia unionin jäsenmaita. Sen sijaan Talvivaarassa on rikottu yhtiölle annettua ympäristölupaa”, Pokka korostaa.
Monilla tiloilla myös ympäristölupamenettelyt on koettu hankaliksi ja kalliiksi.
Maatilat sijaitsevat hajallaan eri puolilla maata. Ne eivät pysty aiheuttamaan samanlaista mittavaa ympäristövahinkoa kuin Talvivaaran kaivos on nyt aiheuttanut. Eikö niiden kohtelussa ole selvä ristiriita?
”Talvivaaran kaivos on niin iso toimija, että kun vahinkoja tulee, vahingot ovat isoja”, Pokka myöntää.
Sen sijaan ristiriitaa hän ei maatalouden ja kaivosalan kohtelun välillä koe olevan.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
