Yhteistyö tehostaa riistaeläinseurantaa
Suomen riistakeskus, Suomen metsästäjäliitto sekä riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos tehostavat yhteistyössä riistakantojen seurantaa. Tarkoitus on lisätä avoimuutta ja keskinäistä luottamusta.
Suurpetoyhdyshenkilöverkoston toiminta pyritään saamaan mahdollisimman kattavaksi. Riistantutkimus on luvannut parantaa petohavaintojen sähköisen Tassu-järjestelmän käytettävyyttä.
Suurpetojen kanta-arvioiden tarkentamiseksi jatketaan alueellisia lumijälkilaskentoja. Viime talvena ilvesten jäljet laskettiin Etelä-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Edellistalvina ilvekset on laskettu yhdeksässä maakunnassa. Ensi talvena laskennat tehdään lumitilanteen salliessa 4–5 maakunnassa.
Alueelliset laskennat ovat todistaneet, että ilvekset ovat lisääntyneet enemmän kuin aiemmin käytetyt seurantamenetelmät ovat osoittaneet.
Myös susikannan arvioinnissa tehostetaan yhteistyötä. Laumat ja niiden yksilömäärät yritetään laskea alueilla, joilla susitilanne on epäselvä tai susikysymys on erityisen haastava.
Toimijakolmikko haluaa vahvistaa myös riistakolmioverkostoa. Metsäkanalintujen heinä–elokuisten laskentojen tuloksia käytetään jo syksyllä metsästyksen mitoittamiseksi oikein.
Osapuolet toivovat mukaan muitakin luonnonharrastajia kuin metsästäjiä.
Aika näyttää, kauanko vapaaehtoisten metsästäjien aktiivisuus riittää.
Suurpetojen alueellisista laskennoista ollaan luomassa uutta laskentajärjestelmää kesäisten ja talvisten riistakolmiolaskentojen lisäksi.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
