RAVIT Brad de Veluwe valmistautuu voitolla
Finlandia-ajossa toiseksi sijoittuneen Brad de Veluwen koko uran tienestit ylittivät miljoonan euron rajan. Hieno merkkipaalu vasta viisivuotiaalta Suomessa syntyneeltä hevoselta!
Tuomas Korvenoja vahvisti myöhemmin, että Elitloppet on ohjelmassa. Siihen valmistautumiseen kuuluu välissä vain yksi startti, ja se tapahtuu keskiviikkona kotiradalla Vermossa.
Isokenkä ajetaan poikkeuksellisesti 2 600 metrin matkalla. Radalle kaksi arvottu tähtiravuri saa vastaansa viisi kilpakumppania, jotka tyytyvät varmaankin kyttäilemään muita sijoituksia.
Kukaan ei epäile, etteikö Brad de Veluwe voita lähtöä. Kysymys on oikeastaan vain siitä, millaisen tempon Korvenoja valitsee. Brad de Veluwe on tottunut juoksemaan tasaisen reippaasti, ja kun startti on samalla vauhdikkain hiitti ennen Elitloppetia, katsojat saavat vastinetta odotuksilleen.
Keskiviikon kierros ei ole pelillisesti silti simppeli. Brad de Veluwen vuoksi alemman voittoluokan lunastus voi jäädä tavallista pienemmäksi, mutta täysosumat palkittaneen ihan mukavasti.
Vihjesysteemissä ei ole toista varmaa, mutta viides kohde on selvitetty kahdella hevosella. Mikäli käsikirjoitus menee niin, että Tyrone Star päästää Shes So Lovelyn suosiolla johtopaikalle, voittaja löytynee kaksikosta. Markku Niemisellä on johtoon päästessään tietysti ratkaisun avaimet käsissään, ja Shes So Lovely on sen vuoksi perusmerkki.
Kolmanteen kohteeseen tulee merkki enemmän. Juan Pablo Point on saanut pelatuimmista hevosista parhaan paikan, josta Ari Moilanen kiidättää sen kiihdytyksen onnistuessa vetotöihin. Juan Pablo Point ei ole noussut kuluvalla kaudella vielä aivan parhaimmalle tasolleen, mutta huippukunnossa ollessaan sitä voisikin harkita varmaksi asti.
Teivossa huippuajan 12,6a sooloillut Bluehill’s Warning lähtee matkaan ulompaa. Hannu Torvinen saattaa yrittää sieltäkin Juan Pablo Pointin edelle, jolloin kiihdytyksestä tulee herkästi pitkä ja kilpailijoille raskas. Se suosisi Vanity Hossia, joka on aloittanut Risto Airaksisen tallista käsin täydellisesti.
Avauskohteessa on mukana arvoituksellisia taukohevosia. Ne ovat kyvykkäitä ja pääsevät matkaan hyviltä paikoilta, mutta voimasuhteiden arvioiminen on lähes mahdotonta.
Neljäs kohde on hieno ryhmä, jossa lähtöasetelmalla voi olla ratkaiseva merkitys. Asante on saanut huonompien paikkojen jälkeen oivan lähtöradan, josta Antti Teivainen suuntaa voimalla kohti keulapaikkaa.
Päätöksenä ajettava mailin pyrähdys voi tuottaa yllätyksen, jos sisimpien ratojen hevoset kilvoittelevat tosissaan jo alkuvaiheessa tai niille tulee laukkoja.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 5 Overboost, 4 Archie Dream, 1 Willson Birdland, 2 Madickens Stjärna (3, 11)
2. lähtö: 2 Brad de Veluwe (1, 5)
3. lähtö: 4 Juan Pablo Point, 7 Bluehill’s Warning, 12 Vanity Hoss (5, 2)
4. lähtö: 3 Asante, 4 Nike di Girifalco, 5 Sudoku, 8 Kingcobra, 6 Arctic America (1, 12)
5. lähtö: 4 Shes So Lovely U.S., 2 Tyrone Star (5, 12)
6. lähtö: 3 Alegria Dream, 1 Darth Vader, 2 Lee van Cleef, 9 Snowline Storm (4, 5)
4x1x3x5x2x4=480 riviä=48 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 20 Toto65
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Willson Birdland/Harri Koivunen 2100 17,1a 5 820 2/18,0a 6/17,1a 3/17,9a -a hll
2 Madickens Stjärna/Hannu Hietanen ‘’ 16,5a 6 870 4/17,2ax 2/16,6a 6/16,9a 10/19,0a
3 Sentenced/Kari Venäläinen ‘’ 16,7a 5 530 4/17,0a 8/20,3ax 1/18,3a 7/17,0ax
4 Archie Dream/Tuomas Korvenoja ‘’ 16,1a 6 110 7/17,4a 1/16,9a 5/17,6a J 11.5.
5 Overboost/Hannu Laakkonen ‘’ 15,9a 6 750 2/17,7a 1/16,3 1/15,9a 5/17,1a
6 Unique Lake/Ari Moilanen ‘’ 15,8a 5 270 8/19,7 3/16,8a 2/15,8a 4/17,5a
7 Excellent Flash/Esa Holopainen ‘’ 15,9a 5 560 5/17,3a 6/21,2a 8/19,6a 5/16,9a
8 Hard Rock Fellow/Hannu Torvinen ‘’ 16,6a 6 610 5/19,3a 6/19,7a 11/25,9a 5/17,7a
9 Striking Hall (SE)/Seppo Markkula ‘’ 15,5a 6 526 2/17,9a 8/17,2a 3/18,5a 6/16,9a
10 Qashqai/Arto Laaksonen ‘’ 16,1a 5 476 k 9/22,8a -a k 4/16,9a
11 Sabea King/Joni Irri ‘’ 17,6a 5 950 3/17,7a 6/18,7a 6/17,9a 12/19,0
12 S.S. Elit/Jukka Torvinen ‘’ 16,7a 5 760 -a hpl 4/18,9a 1/16,7a J 11.5.
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Helsinki
1 Daniel Palema* (SE)/Risto Airaksinen 2600 12,3a 281 038 5/13,6a 6/13,1a 3/m13,3a 2/m15,5a
2 Brad De Veluwe/Tuomas Korvenoja ‘’ 9,7a 1 008 755 2/13,5a 1/12,7a 2/14,5a 2/11,0a
3 Like Di Poggio (IT)/Juhani Tapani ‘’ 11,9a 108 482 5/16,4 5/18,2 3/14,5a 7/13,5a
4 Antonio Duo/Janne Korpi ‘’ 12,0a 197 280 11/20,4 6/14,5a 3/15,4a 7/16,7
5 Day Cruise/Markku Nieminen ‘’ 12,5a 140 397 7/16,0a 6/15,3a 7/17,3a 6/14,1a
6 Orlando Croft/Teemu Okkolin ‘’ 11,8a 142 519 6/m17,0 3/15,6 4/18,2 4/13,7a
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Zappa Hornline (SE)/Ville Tonttila 2100 16,0a 23 074 9/17,2a 9/17,9a 10/18,3ax 4/17,1a
2 An-Betelgeuse/Antti Teivainen ‘’ 13,5a 23 770 hlo5/17,3a 5/18,1a 2/17,8a 4/15,8a
3 Quando Streamline (SE)/Emma Väre ‘’ 15,5a 24 179 4/17,0a 8/18,6a 7/16,8a 12/18,6
4 Juan Pablo Point/Ari Moilanen ‘’ 12,5a 26 130 1/16,4a 5/14,7a 6/15,9a M 9.5.
5 Deep Insight/Mika Forss ‘’ 15,3a 23 310 6/16,9a 3/18,2a 3/17,0a 1/15,5a
6 Gladius* (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 13,3a 27 705 5/15,6a 9/17,0a 11/17,6a 10/16,9a
7 Bluehill’s Warning/Hannu Torvinen ‘’ 12,6a 19 810 8/16,2a 3/19,3a 2/15,8a 1/12,6a
8 Ida’s Oliver/Tommi Kylliäinen ‘’ 14,9a 22 150 12/18,6 11/19,0 2/15,7a 2/15,0a
9 Rune Palema* (SE)/Jukka Mattila ‘’ 14,8a 26 516 7/14,8a 3/18,7 -a hll 0/15,6a
10 Like A Star/Seppo Markkula ‘’ 14,6a 26 990 9/18,0a 2/19,9 4/16,7a Tk 10.5.
11 An-Crater/Arto Laaksonen ‘’ 13,6a 25 320 5/16,9a 11/16,9a 7/16,1a 6/17,2a
12 Vanity Hoss/Risto Airaksinen ‘’ 14,0a 20 460 hyl 1/19,6 1/15,9a 1/14,0a
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Bluehill’s Hero/Hannu Torvinen 2100 12,5a 75 200 8/15,8a 5/16,1a -a hpl 3/14,7a
2 Zoogin’s Day/Pertti Puikkonen ‘’ 12,7a 69 180 8/17,8a 2/16,4a 1/14,7a 4/15,7a
3 Asante/Antti Teivainen ‘’ 13,2a 68 220 6/16,3a 1/14,8a 7/15,2a 5/13,2a
4 Nike Di Girifalco (IT)/Harri Koivunen ‘’ 14,7a 47 238 9/17,2 1/15,9a 11/18,0a hlo5/16,5a
5 Sudoku (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 13,0a 60 687 5/m18,3 0/16,2a -a hll 1/15,3a
6 Arctic America/Janne Korpi ‘’ 13,2a 66 736 5/15,7 3/16,6a 3/15,9a 6/15,2a
7 Lover Shade/Ari Moilanen ‘’ 12,1a 67 994 1/16,2a 2/16,8a 9/15,9a 3/15,1a
8 Kingcobra (DE)/Mika Forss ‘’ 14,0a 67 100 2/15,7a 2/16,7 3/15,6a 1/14,4a
9 Race Pilot/Jeroen van Craen ‘’ 13,0a 72 528 7/18,0x 8/18,4a 5/15,7a 4/15,0a
10 Jetstream/Tommi Kylliäinen ‘’ 13,4a 78 860 2/15,9 2/16,4a 7/16,3a 10/14,8a
11 Baccus Fortis/Seppo Markkula ‘’ 14,7a 67 610 4/16,7a 5/17,7a 3/18,9a 2/14,7a
12 Mr Exquisite (US)/Tapio Perttunen ‘’ 13,1a 55 340 6/16,0a 4/16,4a 7/14,8a 1/13,5a
5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Gallit Raj/Seppo Markkula 2100 15,5a 11 410 3/17,5a 4/18,1a -a hpl 5/16,2a
2 Tyrone Star/Esa Holopainen ‘’ 15,6a 11 865 2/18,2a 8/18,3a 1/15,6a 1/16,5a
3 Zemeckis/Hannu Torvinen ‘’ 16,3a 8 580 8/17,0a 7/16,3a hlo4/17,3a 2/17,5a
4 Shes so Lovely U.S* (US)/Markku Nieminen ‘’ 14,0a 12 545 3/14,0a 4/14,8a 8/17,2a 3/15,3a
5 Sundsvik Sangria/Tapani Jauhola ‘’ 16,4a 11 360 3/18,1a 3/18,2 5/17,2a 4/16,4a
6 Achille Web/Mika Forss ‘’ 17,2a 9 750 1/17,4a 5/17,2a hpl -a hpl
7 Tophill’s Emil/Antti Teivainen ‘’ 16,5a 12 980 -a hpl 3/17,9a 2/18,3a -a hpl
8 Goldshoe Rolei/Jukka Torvinen ‘’ 16,1a 10 560 3/17,4a 2/18,0a 2/16,1a J 11.5.
9 Snellman Pepper/Kari Venäläinen ‘’ 15,7a 12 500 2/16,5a 2/17,4a 6/18,5a 3/16,0a
10 Lyric Broline (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 15,9a 10 562 5/20,4a 8/17,0a 3/18,0a 5/16,4a
11 Aada De Veluwe/Tapio Katainen ‘’ 16,0a 7 810 11/17,7ax 6/17,7a 6/20,3 3/17,3a
12 Absolute Ruler/Harri Koivunen ‘’ 15,3a 12 560 2/18,1a 10/18,8a 6/18,6a 4/15,3a
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki
1 Darth Vader/Hannu Torvinen 1609 15,2a 18 240 5/17,4a 4/17,4 1/19,1 1/18,9
2 Lee Van Cleef/Jorma Ruokonen ‘’ 13,8a 17 905 3/15,5a 7/19,3a 8/16,8a -a hpl
3 Alegria Dream (CA)/Kari Venäläinen ‘’ 14,3a 17 513 8/18,5ax 1/16,2a 3/17,5ax hpl
4 An-Anna Bella/Ari Moilanen ‘’ 15,9a 18 795 1/15,9a 3/19,0 1/16,9a 2/16,6
5 Windy Atlas/Markku Nieminen ‘’ 15,1a 16 500 1/16,3a 6/17,8a 3/16,0a Tk 10.5.
6 Diva Brodda* (SE)/Mika Forss ‘’ 13,5a 15 128 3/13,5a 6/14,9a -a hll
7 Ida’s Orestes/Tommi Kylliäinen ‘’ 14,9a 15 920 6/17,0a 6/17,9a 3/15,9a 3/15,2a
8 U-Two Hoss/Antti Teivainen ‘’ 14,7a 18 530 8/16,0a 1/17,0a 11/18,7a 7/16,3ax
9 Snowline Storm/Tuomas Korvenoja ‘’ 15,5a 15 020 k 3/16,6a 7/16,8a 4/16,1a
10 Winston Neyenrode (DE)/Ville Tonttila ‘’ 13,6a 16 849 9/17,9a 6/16,9a 4/16,5a 8/17,0a
11 Lord Seger/Seppo Markkula ‘’ 14,4a 17 770 3/20,0 11/19,3ax 3/16,4a 6/14,4a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
