Sipilä Ylellä: Rehnin lähtö ei johda suurempaan ministerikierrätykseen
Puoluehallitus ja eduskuntaryhm valitsevat uuden ministetin torstaina.
Sipilä sanoi Ylen pääministerin haastattelutunnilla, että uuden ministerin nimi on tiedossa vain hänellä itsellään. LEHTIKUVA / Markku UlanderPääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) lähtö ei aiheuta suurempaa ministerikierrätystä. Sipilä sanoi Ylen pääministerin haastattelutunnilla, että uuden ministerin nimi on tiedossa vain hänellä itsellään.
Sipilä on aiemmin sanonut, että keskustan puoluehallitus ja eduskuntaryhmä valitsevat uuden ministerin torstaina.
Rehn jättää hallituksen vuodenvaihteessa, koska hän siirtyy Suomen Pankin johtokuntaan.
"Linjanmuutosta aseviennissä ei ole tehty"
Sipilä sanoo, että Suomi ei ole tehnyt linjanmuutosta asevientipolitiikassaan. Kysymys nousi esiin pääministerin haastattelutunnilla sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat oli kirjoittanut Suomen asekauppalinjan muuttuneen, sillä hallitus on hyväksynyt asekauppoja Turkmenistaniin ja Uzbekistaniin sekä Jemenissä sotiviin maihin.
Sipilä sanoo, että hallitus käy jokaisen tapauksen erikseen läpi ja noudattaa kansainvälisiä sopimuksia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
