Norppa kuoli muikkuverkkoon, Luonnonsuojeluliitto vaatii kieltoa
Muikkuverkkoon on menehtynyt kuluvana kesänä tähän mennessä kaksi saimaannorppaa.41-kiloinen aikuinen urosnorppa kuoli Saimaan Pihlajavedellä muikkuverkkoon, kertoo Metsähallitus.
Verkko oli laillinen ja sen silmäkoko 17 milliä.
Kyseessä on toinen tänä vuonna muikkuverkkoon kuollut norppa. Edellinen tapaus sattui heinäkuussa.
Metsähallitus on tilastoinut yhteensä 191 saimaannorpan kuolleen kalanpyydyksiin. Viidessä tapauksessa pyydys on ollut muikkuverkko.
Luonnonsuojeluliitto vaatii Saimaan verkkokalastusrajoitusten ulottamista myös muikkuverkkoihin sekä kieltokauden jatkamista ensin elokuun loppuun ja myöhemmin ympärivuotiseksi.
"Muikkuverkot tappavat niin kuutteja kuin aikuisiakin norppia, joten niiden erityiskohtelu pitää lopettaa välittömästi. Samalla on viestittävä ihmisille, että myös muikkuverkot ovat vaarallisia norpille", Luonnonsuojeluliiton saimaannorppa-asiantuntija Kaarina Tiainen vaatii tiedotteessa.
Liitto muistuttaa, että Saimaan muikkua voi edelleen ostaa kaupoista, toreilta ja ammattikalastajilta, vaikka verkkokalastus kiellettäisiinkin. Ammattikalastajat pyytävät muikkua norpalle turvallisilla menetelmillä kuten troolilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
